21.6.2015

Juhannus

Nää kaks kuvaa kertoo ja merkitsee mulle paljon. Meil on iso perhe ja vietetty yhdessä aikaa ulkosalla sateesta piittaamatta. Lylyn mökillä on ollut parhaillaan 14henk ja 5 koiraa..tänään jo vähän rauhallisempaa..meit on vaan 9 henk ja 3 koiraa.

Mökille tultiin het suoraan töistä torstaina, sillain et ehdittiin reilusti ennen kuutta merosen kauppaa kannattamaan. Viriteltiin puutarhateltta grillille ja siel me si kökötettiin aamun tunteihin asti. Pojat juoksi ysiin asti pitkin pihaa ja nukkuivat sitten nätisti mökissä muorin ja vaarin kaa, toki heidät nukutin ja yöl sitten heidän viereen kömmin. Ihana fiilis to kun tietää et monta päivää vapaata, olemista, rakkaita ihmisiä, saunomista ja syömistä. 

Tänään kans ihana fiilis, vaik jo juhannus voiton puolella, olo on huikean rentoutunut. Paljon asioita tapahtunut näihin päiviin. Tunnekirjo älyttömän laaja, onnellinen tosin osaan olla myös haastavistakin asioista, herkkä olen. 

Aattona pojat menivät mummilaan isänsä kanssa ja mä saareen, sieltä illalla rönniin. Siltsua en nähny vaik lavan tuntumas olinkin, nii paljo oli tuttuja ja juteltavaa. Rönnis oli varmasti tuhansia ihmisiä!! Juhannuspäiväaamu, auringonnousu klo 4 wow!! Grillattiin herefordia ja ihasteltiin Suomen kesän kauneutta. 

Kelit on ollu lämpöisemmät kuin kuvittelin, varustauduin kahdella untuvatakilla ja toista en ees tarvinnu. 

Tänään taas hain pojat luokseni ja suuntasimme Lylyyn, tääl ollaan ja käkätetään, kaik ihan hepulissa vaik juomana vain raikas kaivovesi. Luonto lähellä, kaik aika ulkona. Voisin mennä nukkumaan, toisaalta tekis mieli mennä vaik kävelyllä. Muut meni nukkumaan, mä en malta vaik uni kai tulis hetkessä. Niin rauhallista, mun oma hetki. Mökkilehti, Apu ym..viihdyttää. 

Olen onnellinen ja niin kiitollinen siitä rakkauden määrästä jota lapset saavat ovatpa isänsä tai äitinsä kanssa, kaik rakkaat läheiset ympärillä. Lapset istuu vuoroin kenenkin sylissä, keskustelevat niin muorien kuin juksuttavien setien kaa sulavasti, saavat esikuvia, oppivat erilaisuutta, tuntevat olonsa turvalliseksi, peuhaavat koirien kanssa. Lapset on tähtiä ja osallistuvat mökkipuuhiin, auttavat ja nauttivat. Niin paljon välittämistä ja huolenpitoa. Voi mä nautin. 

Ihanaa kesää rakkaat!! 



Lähetetty Samsung-laitteesta

15.6.2015

Kemuista kuvat





Lähetetty Samsung-laitteesta

Jäätelökestit 15.6

Me tääl kaa laitellaan kuvia blogiin sängystä käsin puhelimella. Ihanat juhlat, lasten juhlat ja mukava nähdä porukalla aikuisia ystäviä. Juhlien suunnittelu oli lasten kans ihanaa, heidän pyynnöstään kestit järkättiin, halusivat toki näyttää kotia ja varsinkin räjähtänyttä luonnonmukaista pihaa leikkikaluineen ystäville. 

- Lino oli piirtäny hoidossa piirrustuksia siitä mitä täällä tänään tehdään, ne teipattiin talon seinään. Arvuuttelupiirrustukset  käytiin porukalla läpi, mutta kaikki ei halunnu tulla osallistumaan. ..tää siis Linon tekstiä.. olis kai halunnu et ku oli viel enemmän porukkaa nii oltais ne käyty jo..meinattiin unohtaa koko tää tärkeä juttu. 

Kiitos ihanista juhlista kaikille osallistujille. Ne oli tosi kivat!! T. Lino ja sini.. Lenni täydes unessa jo. 



Lähetetty Samsung-laitteesta

Kesäpäivän leikkiä





Lähetetty Samsung-laitteesta





Lähetetty Samsung-laitteesta





Lähetetty Samsung-laitteesta





Lähetetty Samsung-laitteesta

Jädekestit !!





Lähetetty Samsung-laitteesta

9.6.2015

Lauttasaares on paras leikki/kuntoilupuisto!!





Lähetetty Samsung-laitteesta

Annen terassin avajaiset





Lähetetty Samsung-laitteesta

8.6.2015

Hki _6 Sunnuntai Linnanmäellä2





Lähetetty Samsung-laitteesta

Hki _ 5 Sunnuntai Lintsillä





Lähetetty Samsung-laitteesta

7.6.2015

Hki _ 4 Lauttasaari





Lähetetty Samsung-laitteesta

Hki _ 3





Lähetetty Samsung-laitteesta