Voi miten ihailen aina tuota tapulia ja rakastan Oriveden kirkkoa, niin toistensa vastakohdat, niin erilaiset, omalla tavallaan kauniita kumpainenkin.
Ajan kiviaidan reunustamaa kapeaa tietä kirkon ja tapulin välistä..se on kuin portti jonnekin tuttuun ja turvalliseen. Portti kotiin. Elämäni kaikista päivistä olen kulkenut tämän läpi satoja jopa tuhansia kertoja, joskus monta kertaa päivässä, joskus monen viikon tauon jälkeen läpimeno hätkähdyttää ja ihastuttaa aina yhä uudelleen. Hidaste, 30 rajoitus, töyssähdys, auton liikehdintä, niin tuttua ja turvallista kuin autoillessa voikaan olla.
Tässä kohdassa kaupunkiamme on viisautta, elämää vaikkakin myös kuolemaa, rauhaa ja ne tarinaa kertovat puut.
Lapset kiipeävät ihastuksissaan kiviaidalle sitä kipittäen, käsi aikuisen kädessä. Auringonnousu siivilöityy pitkin tapulia ja auringonlasku punertaa maiseman.
Tapuli näkyy kodimme ikkunoista. Sängystä voi ihailla olohuoneen kapeasta ikkunasta tapulin pärekattoa. Kirkonmenojen aikaan ihastellaan kuinka tapulin luukut aukeavat ja kellot soivat, iloiten tai rauhallisemmin muistellen.
Orivesi rakennuksineen ja maisemineen on tärkeä. Kaunis pieni kaupunki keskellä kaikkea. Tänne olemme juurtuneet..täältä emme ole pitkäksi aikaa pois menneet. Tärkeimpänä tietty ihmiset, mut kyl tää miljöökin lämmittää mieltä. <3
S
