Linon kaa ulkona, Lenni päikkäreillä, kaivettiin puro, kerättiin liukurit varastoon pitkin pihoja ja illal käytiin pyöräilemässä Onninpolulla.
Lino teki melkosen tempun kun säädin Lenniä pysymään pyörän selässä ja Lino meni edellämme saaden luvan mennä laskemaan tasapainopyörällään mäkeä, seuraava katse oli kun pyörä maassa ja poikaa ei näy missään. Huusin kurkku suorana ja juoksin sen perään, Lenni jäi taakseni juoksemaan mun perässä, Lennin fillari jäi sijoilleen kun kirmattiin.
Soitin välittömästi Esalle ja se sano et just tääl ovi käy..huh, mut silti olin ihan ihmeissäni.
Lino juoksi kotiin, siis joo ei pitkä matka mut on tuos tuo tie välissä ja en häntä nähnyt, en osannut ajatella katsoakaan kodin suuntaan, enemmänkin katse oli järven suunnalla, ettei vaan missään siellä rannassa. Erittäin yllättävä tilanne.
Tää kaikki tapahtui alle minuutissa ja silmieni alla, niin salamana. Olin todella vihainen ja huolissani, osittain myös pettynyt et miten kun sovittiin että saat mennä edellä niin ehdit laskea mäkeä pari laskua ennenkuin äiti ja Lenni on siinä. Ja näin vielä siinä kohdassa pyörän selässä ja seuraava hetki, että pyörä maassa. Ajattelin et puskassa pissalla tms..mut kukaan ei vastannut kun huusin pojan nimeä.
Kotona kerroin Linolle että äiti on todella vihainen ja erittäin huolissaan, kyyneleet valui silmiltäni ja Lino ymmärsi että tosi kyseessä. Kerroin myös että tämä tarkoittaa sitä, että en voi enää laskea sinua hetkeksikään ulos yksinäsi. On saanu jäädä ulos hoidosta tullessamme, nään kokoajan ikkunoista, mut kyl se 30sekuntia riittää siihen että jotain näinkin yllättävää voi tapahtua.
Olipahan meikäläiselle opetus, et ei voi vielä pieneen uteliaaseen hetken mielijohteesta toimivaan lapseen luottaa. Vaik aina tähän asti on ollut liiankin varovainen ja kommunikoiva tällaisissa tilanteissa.
Oon aina ajatellu et kun lapset nyt isompia ja kaik selkeempää ja helpompaa, mut se huoli näyttää kasvonsa niin monella tapaa ja tää tunne on se mitä varmasti jokainen kokee rakkaimmistaan. Suojelusenkelit kunniaan <3
S
Lino teki melkosen tempun kun säädin Lenniä pysymään pyörän selässä ja Lino meni edellämme saaden luvan mennä laskemaan tasapainopyörällään mäkeä, seuraava katse oli kun pyörä maassa ja poikaa ei näy missään. Huusin kurkku suorana ja juoksin sen perään, Lenni jäi taakseni juoksemaan mun perässä, Lennin fillari jäi sijoilleen kun kirmattiin.
Soitin välittömästi Esalle ja se sano et just tääl ovi käy..huh, mut silti olin ihan ihmeissäni.
Lino juoksi kotiin, siis joo ei pitkä matka mut on tuos tuo tie välissä ja en häntä nähnyt, en osannut ajatella katsoakaan kodin suuntaan, enemmänkin katse oli järven suunnalla, ettei vaan missään siellä rannassa. Erittäin yllättävä tilanne.
Tää kaikki tapahtui alle minuutissa ja silmieni alla, niin salamana. Olin todella vihainen ja huolissani, osittain myös pettynyt et miten kun sovittiin että saat mennä edellä niin ehdit laskea mäkeä pari laskua ennenkuin äiti ja Lenni on siinä. Ja näin vielä siinä kohdassa pyörän selässä ja seuraava hetki, että pyörä maassa. Ajattelin et puskassa pissalla tms..mut kukaan ei vastannut kun huusin pojan nimeä.
Kotona kerroin Linolle että äiti on todella vihainen ja erittäin huolissaan, kyyneleet valui silmiltäni ja Lino ymmärsi että tosi kyseessä. Kerroin myös että tämä tarkoittaa sitä, että en voi enää laskea sinua hetkeksikään ulos yksinäsi. On saanu jäädä ulos hoidosta tullessamme, nään kokoajan ikkunoista, mut kyl se 30sekuntia riittää siihen että jotain näinkin yllättävää voi tapahtua.
Olipahan meikäläiselle opetus, et ei voi vielä pieneen uteliaaseen hetken mielijohteesta toimivaan lapseen luottaa. Vaik aina tähän asti on ollut liiankin varovainen ja kommunikoiva tällaisissa tilanteissa.
Oon aina ajatellu et kun lapset nyt isompia ja kaik selkeempää ja helpompaa, mut se huoli näyttää kasvonsa niin monella tapaa ja tää tunne on se mitä varmasti jokainen kokee rakkaimmistaan. Suojelusenkelit kunniaan <3
S
