28.2.2014

Lino itte yksin käveli

..mummeli ja pepe oli tulossa meille ja kun kuulin että kävellen ja kun näin että varsinkin tää isompi poika on ulkoilun tarpeessa, niin puettiin reippaasti ja sovittiin että Lino kävelee heitä vastaan ihan yksin.

Juujuu kuulostaa hurjalta, mutta tehtiin näin, että saatoin pojan tämän meidän tien yli tuohon nurmikolle, jätkä ihan jännä virne kasvoillaan reippaasti läks kävelemään yksin kohti onninpolkua, Topi tosin yritti aluks olla mukana mut kun ei hievahtanutkaan ja pisti kaikin neljän tassun voimalla hanttiin, huusin Linolle et päästä Topi vaa takas kotii.

Jäin itse vaivihkaa vahtimaan pihamme siitä kulmasta josta pisimmälle näkee ja ideana oli, että nään pojan all the time, mut hän ite huuteli viel et mee äiti sisälle vaa. Hetken kuluttua jo näinkin äitini hahmon kauempana ja niin näki Linokin kun hän lähti juoksemaan heitä kohden.

Oli kyllä niin ylpeä tästä yksin kävelystään ja voi reppana kuin pienelt näytti tuol kävelessään, jos joku muu olis ehtinyt vastaan tulemaan, nii taatusti olis pojan pysäyttänyt ihmetellen. Nyt puhuttiin kuitenkin vain max.300 metrin matkasta, mut jännää sekin kun ei oo tollast tilannetta oo ollu, että olisin päästäny noin kauas yksin ja viel kival idealla et mummelia ja pepeä vastaan.

En tiä saaks kukaan täst mitään pointtia mut meille tää oli kiva huippujuttu tänään :)

Nyt unta ja hesaa aamul tai kehä kolmoselle kai vaa, josko immaska löytyis sieltä kans, siis uutta ihmisen alkua, tyttövauvaa olemme menossa ihastelemaan ja illaksi taidenäyttelyn avajaisiin tre. Wow mikä päivä tulossa!!

S

Houssut

Whatsappii tytöille.. Jne lisätekstii blogii

Sovittelin täs vaatteita ja niitä kirpparivaatteitakin ja ne housut mitkä sielt löysin muutamalla eurolla, on ihan parhaat housut mun päällä ikinä. Juma miten jotkut saumat voi muokata persusta nii paljon eli merkki GStar ja katoin et googlettamalla niitä löytyi vain sokokselta, hinta 100-170€ Nää housut menee niiden veljekset keskistenkin ohi!! :D

..muille selvennykseks, että Senni sisko löys vuosia sitten Keskisiltä ihanimpia farkkuja, nii hienoi et kaik kyseli niiden alkuperää ja niitähän ollaan sit täs käytetty, hintaa 40-60€ housut ja kestää hyvin, niis saumat ja se malli istuu kun nakutettu meidän vartaloille. Mutta nyt on löytynyt haastaja. G-Star, laadukkaampi vaihtoehto, joskei sekään niin eettinen vaihtoehto, mut kun hyvä malli löytyy niin sitä on helppo vaik teettää vastaavat tääl kotimaassa.

Yks pikku miinus viel..et ne housut kokoo 24\32..pari kiloo vaatis veks, hah, katotaan mahtuuks ikinä, mun just näinkin hyvä olla eli 160,5cm/60kg..sanoi eilen työterveysvaaka.

S

Laskiaispulla

26.2.2014

On tää helppoo!!

Mä vaan lähin hakemaan yhtä tärkeää kirjaani Senniltä siinä kasin jälkeen ja tulin vast äsken takas, tääl talo nukkuu ja siis isi hoitanu kaiken!! Syötiin iltapala ennenkuin lähdin, mut silti ihan huikeeta..äiti on vapaa!! Hauskaa!! Mä en oo vastuussa ja sidottu rutiineihin vaan ukot pärjää tääl keskenään. Kyl tää imetyksen vähentäminen, ei siis viel ihan total loppunu mut lähes, siis on vapauttavaa, mut en osannu ees haaveilla tällaisest aiemmin.

Ja kun mä oon tälläinen iltakukkuja/yökukkuja niin pääsee toteuttaan itseään ja höpiseen samanlaisten kans! :)

Kiitos!! <3

S

Nosh Organic tupsuhattu

Tagga-orkesteri

25.2.2014

Hahaaaa

Tää muutaman viikon vanha kuva vaan on niin paras!!! Tilannekuva!

S

Koristekate

Kaunis koristekate, kotimaista, Orivesiläistä, lähituotetta!!

Terävät reunat, ei käy koirat ja kissat kävelyllä kuseksimassa :)

S

Onnea Mira!!

Käytiin pyörälenkillä tai oikeestaan jätskin hakureissulla. Isin testi meni tänään hienosti ja tätä päivää jännätty, vaikuttaahan suuresti tulevaisuuteemme...sitähän me juhlittiin Ben&Jerrys jädel, joita saa nyt ärrältäkin, eli koiratkin pääs mukaan lenkille kun ei tarvii jättää pihalle tai siis vaan 30sekuntiks.

S

Makia

Uulalaa, oon himoinnu tätä takkia Linolle viimesyksystä ja nyt oli huikeessa alessa. Tää samainen takki oli stockal syksyl hintaan 160€ ja sain sen nyt 70€, jeee!! Ihan tajuttoman kaunis takki ja siitäkin loistava et menee tytöllä ja pojalla. Arvokin säilyy, vaik käytetään seuraavat 3 vuotta. Tekis mieli ostaa Lennillekin, mut ei ny kai, kun saa Linon vanhat takit sit käyttöönsä.

S

Vanttu ja Pekka Töpöhäntä

Ihania vanhoja kirjoja, Annen vanhoja, Lino sai nää lainaan viikonloppuna ja äsken luettiin. Pekka Töpöhäntä siitä hyvä kirja kun ei kuvia ja just tällaista harjoitusta Lino vaatii että jaksaa vaan kuunnella.

S

24.2.2014

Fit 12/13

Oon niin fiilareissa kun tänään selailin Fit lehteä puhuessani Annen kaa puhelimessa, kun istuin Fixsportin soutulaitteessa ja lehdes oli Jaakko Halmetoja. Mua ei kiinnosta pätkääkään nuo lehdet normaalisti jotka toistavat vuodest toiseen samaa, ei mitään uutta ja asiat hyvin pinnallisia. Ei toki kaikille,näin ja kannustan lehteä lukemaan ja käyttämään motivaattorina, mut tänään mulla kolahti se juttu. Luin ääneen äitelle ja Sennillekin.

Ideana näin: " Lopetan heti nää ruokahommat jos sairadtun flunssaan"

Kertoo aikas paljon!! Jaakko Halmetoja pyörittää smoothie-baareja Tampereella ja luennoi ympäriinsä. Oon lukenut hänen kaik julkaisunsa vuosien varrella ja fanitan ihan täysillä. Hienooo, että nää jutut rupeaa yleistymään. Otin lehden mukaani lähinnä siks että halusin luetuttaa sen myös esalla. Hän kirjoittaa kuinka oli nuorempana fyysisesti huippukunnossa, mutta flunssat vaivas sekä astma ja allergiat. Kiinnostui ruoasta ja sen terveysvaikutuksista ja elimistön optimoimisesta ravinnon avulla. Hän syö lähes kaikkea, myös laadukasta lihaa ja tietty perus vihreet, yrtit, marjat jne.. Laadukkuus kaiken a ja o.
Ravintotiheämmän ruuan käytön jälkeen urheilusuoritukset koheni ja enää ei oo tarvetta herätyskellolle.

Mahtavaaa!!!


Mä taas niin innostuin, kun mietin jo et onks sil ravinnol sit oikeesti kuiteskaa nii iso merkitys et eiks ajatukset määrää enemmän, mut ne ajatukset ei kulje jos ei oo öljyä moottorissa!!

Eiks oo hullua miten kansa pitää mm. flunssia, astmaa, mielenterveysongelmia sekä lähes kaikki yleisimmät kansan sairaudet ja tietty 2.tyypin diabetes ihan normaalina ja hyväksyttävänä. Miks niitä ei edes yritetä korjata ravinnolla. Tuo 2.diabetes varsinkin hyvä esimerkki ja täysin pois hoidettavissa ravintomuutoksilla.

Ja todellakaan ei tarvii ruveta syömään kasvissosekeittoo vaan siirtyä,teollisemmasta ruoasta laadukkaampiin vaihtoehtoihin ja todellakaan ei tuu ees kalliiks kun jää ne karkit, limsat ja jädet sekä burgerit jne..pizzat ostamatta. Ku laittas rahaa pankkii!!

Tää kaik kuulostaa jo niin hölmöltä toistolta, mut tiedän et kaik tarvii tsemppiä,tän asian tiimoilta.. Jätä siis hyvä ihminen jo kaik vehnä ja mielellään gluteiiniviljat pois, älä suotta kirvaa niitä lisäainepitoisilla gluteiinittomilla tuotteilla vaan valitse laadukas luomu vaihtoehto. Spelttikin parempi ku perus vehnä ja täs oliskin hyvä ensimmäinen askel. Valk sokeri vaihtuu inkkarisokeriin, nul esim sääntö et mitään mis on käytetty valk sokeria, nii en saa syödä. Tuotteis lukee intiaanisokeri tai ruokosokeri, nii aina parempi. Pöytäsuolan vaihto puhdistamattomaan eli raffinoimattomaan merisuolaan joka sisältää huikean määrän mineraaleja. Suolan minimiannos 5tl päivässä!! Pese hampaat suolalla ja ei oo hammaskivee tms..ongelmii, ite hieron suolan eka,kaikkii hampaisii ja sit tahnaa harjaan ja vaihdahan tahnat laadukkaimpiin fluorittomiin vaihtoehtoihin. Meil yks Frantsilan fluoritanha mut,muut ilman ja niitä vaihdellen. Suola se paras tahna.

Shamppoot, voiteet sama juttu, panosta luonnollisuuteen. Hei ja lapsiperheille luomuketsuppia!! Sitähän kuluu ja perusketsupis sokeria ja suolaa hullusti, luomus nekin sit laadukkaampana, eikä tuu nii kovat haittavaikutukset.

Ny nukahdan, rankka treeni fixsportissa,ja sit viel ulkoilua sen päätteeks ja uni tulee näin aikasin :)

S

Oikoluke.aton..

Kiitos mukavista kuvista

Lähetetty iPadista

23.2.2014

Lennin piipaasynttärivloppu!!























<3 Lenni

Ihana isin ottama kuva tältä aamulta. Kuvassa näkyy Lennin sydän- syntymämerkki.

Yritin joogata kylppärissä aamulla, ei se vaan oo niin helppoa, mut unelmana olis jos sais tehtyä yhden pitkän harjoituksen kotonakin edes kerta viikkoon. Itestähän nää asiat on kii. Nyt kun ruokahommat ovat vakiintuneet ja suht kunnossa, onkin aika opetella rutiininomaisia liikuntajuttuja. Kesäkin tulossa :)

S

22.2.2014

Kuusi!

Mun serkku Allu tuli illalla poikkeamaan ja kun hänen äitinsä eli mun täti tuli häntä hakemaan ja samalla Lenniä onnittelemaan ja haastattelemaan "kuinkas monta vuotta Lenni nyt on?"
..ja poika vastas ihan pokalla et kuusi kuusi :D
Kaik kun repes niin siitähän tuli hauska juttu ja vastaa kait ny kaikille aina kysyttäessä noin. Lino järkeili et ei Lenni voi olla mua isompi kun mähän oon isoveli..

Kaipaan ulkoilua ja raitista ilmaa, toivottavasti Anne tulee huomenna viemään meidät lenkille!

S

Piipaakakkua

Lenni leikkas meille tänään taas kakkua!

Lennin piipaa synttärit!!

Poika se vaan on niin onnellinen vieläkin eilisistä synttäreistään, luettelee ketä oli paikalla ja innoissaan leikkii tietty uusilla leluillaan ja kirjoja luettu.

Kävin äsken Nosh organic-vaatekutsuilla, hieno ajatus, kotimaisia luomupuuvilla vaatteita herkkäihoisille, suosittelen!!

S

Sarva x 3

Ihanat nuo valkoisetkin! Nää ne merinovillakengät, ihan huippulämpöset ja hyvät jalas. Kuumat tosin noil loskakeleil mitä oli. Nää on on Orivesiläisen M-ShoeMakersin kengät..en tiä kuin kirjoitetaan :)

S

19.2.2014

Olympialaisista imetykseen..? :)

12. kisapäivä.
Ekaa kertaa katsoin tänään kisoja aikas paljonkin. Meidän perheessä ollut vatsatautia ja tänään aloitti möyrinnän vatsassani, mitään ei ole vielä tapahtunut, mutta olo on ollut kaamea ja iltapäivästä asti maannut sohvalla.

Vitsit miten jännä kiekkomatsi ja ne hiihdon mitalisuoritukset jäi näkemättä, mutta hienoa!! Suunnittelija Niskanen on mitalisisarusten isosisko. Menestyksekästä porukkaa!!

Ihmettelen ettei suomalaisia ole taitoluistelemassa Olympialaisissa. Kauniita esityksiä, aina toistaan parempia, ikä tuo selkeää varmuutta esiintymiseen. Huomenna vapaaohjelmat.

Toisaalta kiva viettää näinkin iltaa, harvoin meinaan pysyn paikallaan niin tänään pojat kiehnäs sylissä sohvalla kumpainenkin vuorollaan ja välillä kainaloissa samaan aikaan. Isi otti kotiaskareista ja kylvetyksestä vastuun ja mä oikeesti sain toipua olostani, aivan ihanaa. Lenni nukahti syliini, Lino halus pitkästä aikaa mennä isin kainaloon nukkumaan. Olisko nyt kolmeviikkoa nukkunut omassa sängyssään. Niin ja Lenni lopetteli tissin syömistä reilu viikko sitten ja helpostihan se,on menny, välillä viel koittaa mut ei tuu niin sanoo vaan et tissi loppu, keittiö maitoo! Selitettiin Esan kaa tarkasti ja moneen kertaan kuinka tissit on pipit ja maito loppu ja hyvin on ymmärtänyt. Kuin helppoo!

Ja illan kruunas vielä olon paraneminen, kympiltä jaksoin olla taas pystyssä ja huippua että alkoi lemppariohjelmani Dance!!! Ihan paras!!

Toivottavasti pysytään terveenä ja saamme juhlia Lennin synttäreitä läheisten kera viikonloppuna.

S

18.2.2014

Kauppamiehet

Nii söpöi käsikädessä kassia raahaten sekä tippukärryillen!

Gup E

Gup kainalossa :D

Räpylät

Muutaman kuukauden välein sitä tulee mitattua poikien jalat ja taas oli kasvaneet. Lenni jos saa kummitädiltään popot lahjaa.
Lennin jalka n. 16cm ja Linolla 17,5cm, koot 28-31 pojilla käytössä. Ja todellakin hullusti menee et Linon kengät ei oikein mahdu Lennille enää.

Tääl oli myös toiset veljekset kyläilemässä ja mitattiin nekin :)

S

17.2.2014

Pypärä päihi

Tää kuva eiliseltä..pyytää aina et äiti auttais laittaa pypärän kunnolla ja oikeinpäin päihin.

Meidän perheessä kiertää vatsapöpö. Lino oksensi lauantaina, Lennillä vatta kuralla, Espe oksensi just nyt jne..huh eihän täs muuta voi kun odotella et ite pysyis terveenä ja sais hoitaa toipilaita. Toivon et lapset säästyis tällä ja kaik mennään kohti paranemista.

Tänään huikee päivä.
Paketeilla pirkkahalliin, purettiin osasto ja saatiin kuullaa et messuilla oli ollu tajuton vilske ja huikee kiire osastolla, jee!! Osasto oli toiminut ja kokonaiset kivilavat herättäneet huomiota. Aitoa kiveä teemalla!! Kivitori rules!

On se mukavaa olla lähes ainoita naispuolisia messupurkuhommissa..trukkikuski säälistä nosti kivilavat autoon kun en raaskinu ostaa trukkipalvelua vaan kyselin ylimääräsiä tyhjiä,lavoja että vois käsipelillä latoo kivet autoon ja pumppukärryil ku tonnin painoisia lavoi veti nii aina joku oli auttaas työntämäl lavaa. Isä joskus aikoinaan sano et kyl tytöilt käy messuhommat huomattavasti helpommin, niinhän se meni tänäänkin! Sennin kaa peräkanaa ajeltiin pakettiautoil Orivedelle kuromat päällä. Olipas hauskaa viiden vuoden tauin jälkeen :) Sillon me vast oltiinkin pikkutyttöjä, ei ollu ees,näitä otsaryppyjä viel. Nykyään ihan eritavalla sitä elämänvarmuutta ja itseluottamusta ja rentoo asennetta. Kaik ok kokoajan ja hauskaa on. Tollasis tilanteis vaa pääsee vertaamaan kun ei arkipäivää mut silti jotain samaa ku vuosii si. Muistot palaa ja eron huomaa :)

Isi ylpee raksakakaroistaan :) ? :D
..ainakin ollaan jatkamassa ja kehittämässä luonnonkiven myynnin edistämistä ja siihen liittyvää hommaa

Apua kun muakin jo oksettaa..ruöeen äkkii nukkuun ja keräämään voimia josko niin meinaa tapahtua..toiv pysyn terveenä!!!

S

Oktonautit

Meil kävi kaverit kylässä, joilla myös oktonautteja ja tää ilta on ollut yhtä meressä oloa kera merenalaisotuksien.
Linon kaveri lainas meille uuta Gup E :tä ja Lino antoi vastalainaan Gup X :n.
Kätevää :)

Meil kivat leikit tääl :)

S

16.2.2014

Nukutuspuuhissa

Kaamalainen nukuttamassa Lenniä..jaha nyt on valmista :D

Kipua

Tasan vuos sitten oltiin palattu kotiin Thaimaan matkalta ja mulla oli kovia kipuja, 5päivän kova migreeni, mikä jatkui kevyempänä versiona pitkälle talveen.

Nyt sama meininki ja kohtaukset on vailla vertaa. Viimeyönä tärisin vessassa, kipu oli älytön, ei sitä meinannu kestää. Eilisen päivän jo himmailin töissä, hoidin pakolliset ja lounastaessani isovanhemmillani, jäin sohvalle pötköttelemään jotta olo helpottuisi, mutta sehän vaan paheni iltaa kohden. Otan lääkkeitä vain äärimmäisessä tilanteessa ja illalla oli jo myönnyttävä. Yöllä heräsin kahden aikaan niin kovaan kipuun ja lääkkeen oton jälkeen meni viel 1,5h ennenkuin tuli sen verran helpotusta että pystyi nukahtamaan.

Kipu helpotti tänään 1,5vrk sen alkamisesta. On muuten ollu ihan taivaallinen olo!! Niin kevyttä! Virkeä olo, raikas, jaksava, energinen, iloinen, onnellinen, helpottunut, rento, hymyilevä, kaiken kaikkiaan ihana olo!!

Tääl makaan vatsallani sängyllä, Annen joku kauralammas selässäni. Hieroin alaselkään eli munuaisten kohdalle ojan isännän linimenttiä ja lämpöä päälle. Tehostaa munuaisten toimintaa ja siis helpottaa kropan olemista, josko rentouttaisi.

Oon aikas avuton kipujeni kanssa. Just takana 5kerran akupunktio hoito, ravinto helposti sulavaa ja lämmintä. Toki henkistä kuormittumista se usein on vaikkakin laukaseva tekijä voi olla sitten kova väsymys, hormonikierto, suklaa, kahvi tms.. Migreenin syy usein 'painostuksen alla oleminen tms.ahdistus, pään savuaminen' ..vaik koen olevani kuitenkin onnellinen ja elämäni selkeämpää kuin koskaan, niin silti vaan jotain ressiä, vaik en ees kauheesti ressaa, meen miten elämä vie ja pidän huolen että perheessä on kaikkien hyvä olla. Jonain kauniina päivänä tää homma ratkeaa ja olen jo hyvin lähellä :)

S

15.2.2014

Söpöläinen

Käytiin viemässä kaarnanpala rantaan, kun jää sulaa, kaarna lainehtii järvelle.

"Kun tuuli käy niin se heittäytyy väärinpäin."

Lumiukkokin oli vielä pystyssä, koirille heiteltiin käpyjä ja muutama käpy tuotiin koristeeksi kotipihaankin.

Lenni valmisteli ruokaa sisällä isin kans.

Ohjelmassa Linolla ja isillä uimahalli, äitillä ja Lennillä vaatekutsut :)

S