14.10.2016

Aikataulu aikases

Oi, mitä ilouutisia tällä viikolla, maanrakennus Poutiainen soitti et pääsiski nyt jo tontille tekemään tietä, vaik piti oma kaivuri ottaa ens vkoks tietä tekemään, nii sehän on melkein jo tehty ammattilaisen toimesta parissa päivässä, putketkin osittain maassa kohti venesatamaa.

Tänään tulikin putkia asennettaessa kallio vastaan ja ny tarvitaan pommimiehiä het alkuviikkoon, tää tarkottaa sitä et Poutiaisen työt tyssäs tältä osin ja ku oli ajatus talon pohjat kaivaa vasta kolmen viikon päästä, niin mitä, ne kaivetaankin jo ens viikolla. Meil tulee hätä putsailla tontti kaivuu kuntoon, talkooporukkaa täs keräilly häthätää.
Tontti on täynnä runkoa, oksaa, risua. Kaik puut on kaadettu, nyt vaan roudaamista omiin nippuihin ja moottorisahalla runkoja oksattomaks ja vähä pienemmäks. Ihanaa hommaa, puu tuoksuu ja senkun kävelee paikast toiseen.
Sain olla tänään hetken tontilla yksikseni, otsalampun kera, aikas rentouttavaa. Hurjan hyvää liikuntaa, hiki tulee hetkessä ja kyykkyjäkin huomaamatta. Ei olis malttanu kotio lähteä.


Vaarin tekemä talo tuli tänään myyntiin, tuntuu kummalliselta/ haikealta. Hyvin tehty talo ainaski on ja ihana päivä/ilta-aurinko paistelee terassille. Iso autotalli ja erikseen autokatos, minkä vaari teki viimesiks töikseen syövästä selvittyään.

Käytiin illal myöhään ostaa viel poikien kaverille synttärilahja ja tontille talkoojuotavia (vichyä:), poikettiin muorilla ja Lino oli valittanu kurkkuaan, käsiä ja jalkoja sekä vatsaa, muoril mitattii kuume ja hittolainen pojal oli vähä lämpöö, jää huomiset kiekkoreenit väliin ja otetaankin tontille hu teltta ja makuupussi sekä tabletti mukaan, saa loikoilla ja huilata omassa pesässään.


Vaatii soveltamista lasten kans ku ite yrittää keskittyä jonkin asian tekemiseen, vartin jos saa keskittyä esim. kivetyksen tekemiseen putkeen, on se jo paljon. Ruokaa tarvii olla mukana paljon, termareissa lämpöstä keittoo ja leipää lisäks.

Migreeni on vaivannu, mut ihmekös tuo kun vähä kiirettä pitäny ja nukkunu huonosti. Viimeyönä nukuinkin yli 8h ja olo on tänään taas pirteä. Kävin alexander-tekniikassa opettelemassa olemaan jännittämättä turhaan niskaa ja leukoja, käyn muutaman kerran. Vahvistaa huikeasti työtehoa, veri kulkee aivoihin ja ei mee energiaa turhiin kehon jännitystiloihin. Yks tehokkaimmista jutuista pää ja niskavaivaisille, ei ole hoito vaan opetustunti minkä opit kantaa kuukausia eteenpäin. Kirjotan varmasti täst myöh lisää.

Ny nukkuun, aamulla hommiin, pojat vien katsomaan lastenohjelmia isovanhemmille, tulevat sitten aamupvällä vast perässä telttailemaan.