Aamulla herätessä kun kipittää ulkokautta vessaan ja kuulee nuo aallot, veden huminan, sen kui jäät kolisee toisiaan vastaan, on nii kiitollinen täst väliaikasesta kodista. Kotiin tullessa sitä taas vaan tuijottaa järvelle ja himoitsee päästä vetten päälle.
Olin jo menossa.. mut järki sanoo ettei yksin kannata, et pääse pois jäiden seasta rantaan jos kaadut. Soitin naapurillekin, josko olis ollu kotona ja vaik olisin hänelle kuitannut päässeeni rantaan. Kelit pysyy lämpösenä, kyl kai sinne pääsee. Vesi houkuttaa ja koukuttaa. Pääsen viel monta kertaa.
