Puhu mitä puhut mut juoksemista älä lopeta

...varsinkaan jos teet rankkoja tankkausmatkoja Saksan maalle. En tiedä, onko se se olut vai italialaiset ravintolat vaiko kenties niiden yhdistelmä, mutta en ole oikein toipunut viime viikon ke-pe reissusta Frankfurtiin vaan vieläkin turvottaa. Kävin siellä pomoni kanssa maailman suurimmilla kirjamessuilla. 12 hallia täynnä kirjoja. Käsittämätöntä. Alle puolet ehti siinä ajassa kiertää.

Mä teen siis työkseni niitä kirjoja, en Saksaan mutta Suomeen. Mikään oikee kustannustoimittaja en ole, mutta hirvee pilkun viilaaja musta on tullut. Sinin teksteihinkin pitää mennä sörkkimään ja korjaamaan yhdyssanoja :) Lisäks bisnesnäkökulmasta huomaa Sinissäkin uusia puolia. Tekstit on hyviä! Tekstiviesteistä ei aina tiedä osaako kirjottaa vai ei mut Sini osaa paremmin kun mä luulin. Tästä voi siis joskus olla vielä jotakin hyötyäkin tästä blogista. Niiden puhelinlaskujen pienentymisen lisäks. Kaikesta ei tosin kyllä pidä olla aina hyötyä. Riittää et on hauskaa. Mut ehkä taloushallintokirjojen lisäks vois joskus tehdä jotain muitakin kirjoja. Vaikka uusi bisnes sillä saralla on tosi vaikee keksiä. Opin siellä Frankfurtissa on et maailmassa ei ole sellaista asiaa, josta kirjaa ei olisi jo tehty.

Mutta joo, siinä messujen ohessa tuli tankattua, sekä pastaa että nesteitä ja tänä viikonloppuna on taas juoksu maittanu. Mikä siinä on, ettei voi käydä lenkillä joka viikko säännöllisesti kun sen hyvin tietää mikä euforia siitä tulee kun käy. Helsinki on nyt täynnä syksyn lehtiä, niin mahtavat maisemat nyt ennen kun tulee lunta -tai loskaa ja kylmä.

Tallillakin tänään just hyvä raikas keli ja kuivaa. Menin Ompulla, joka tuntu tosi pieneltä iiison Tinon jälkeen, jolla oon mennyt tässä melkein koko alkusyksyn. Tino, säkä 170 cm ja Omppu 150 cm http://www.kolmikulma.fi/23, ihmeesti se Omppu kuitenkin jaksoi olla vauhdikaskin, vaikka aika vanhakin on jo. Tallille on vaan tuota matkaa, Helsingissä menee välillä totaalisesti hermot välimatkoihin. Aamulla ajoin lentokentältä keskustaan tunnin! Ja ruuhkat oli silloin jo ohi. Onneksi on uusi auto, Niemisen Viljo nimeltään, jolla ajaminen on aika luksusta. Varsinkin nyt kun on oppinut taas hiukan käyttämään manuaalivaihteita. Edeltäjänsä Auli, joka oli mun eka ikioma auto ja siksi niiiin rakas oli automaatti ja ajelin sillä ainakin neljä vuotta. Siinä ajassa kuka tahansa unohtaa mikä niistä polkimista on kytkin ja mitä sillä tehtiinkään...

Anne