30.5.2013

Juokseen


Kutkuttaa..jännittää..2 yötä enää :)

28.5.2013

Topi 5v

Meil on tapana ottaa näin Topin synttäreiden aikaan potretti pojista Topin kenneliin ja niin kokosin pojat kasaan äsken pihas Poppiksen 5v kuvaan!

Vähä tekemäl tehty mut siinä ne ja mahdotonta välillä ottaa kaikista kuvaa mikä onnistuis..koiratki jännäs kun lapset kekkuloi fillarin kaa vieres.

Topilla oli uunissa synttärikakku eli lihamöykky ja söivät Kaaman kaa vattansa pullolleen lihaa kera riisin.

Herätys jo kuudelta..ny nukkuu het.

S

Terveyttä lisää

Piti viel kirjoo et kuin pienetkin asiat merkitsee paljon ja yks dokumentti kerto hyvin kun mies, hoikka, suht energinen 45v luuli olevansa täysin kunnos ja sit sille tehtiin täydellinen lääjkärintarkastus verisuonten ja sydämen kuntoa myöden ja luvut ei olleet kovin hyvät.

Mies piti mehupaastoo neljä päivää jonka jälkeen söi mitä söi mut aina kahtena päivänä viikos eli kasvisravinnolla. Kuudessa ja niin edespäin kahdeksassa viikossa tän tyypin arvot oli ihan huikeesti paremmat ja tuloksii verrattiin samanikäiseen mieheen joka eli pelkiltään laadukkaalla ravinnerikkaalla elävällä ravinnolla eli raakaruoalla.. Alkutilantees näil miehil arvot ihan kun yö ja päivä mut tää paastotyyppi kiri hyvin näil kahdellakin kevyemmällä päivällä per vko.

Lohduttavaa eikö vaan..siis tuo ukko söi välil roskaruokaa ja ei niin kauheesti välittäny mitä suuhunsa laitto viikol ja sit viikonloppuna valmistivat herkullisia tuoreita kasvis- ja salaattiaterioita. Aattele jos tuo olis toistepäin eli viikol söis kevyemmin ja viikonloput herkuttelis..mikä hyöty siitä oliskaan!

Tuo ukko muuttu tosi paljon siinä kahdeksassa viikossa terveemmän näköiseksi ja sai energiaa huikeesti lisää. Ja kaik niin suht helpol.

Me syömme itsemme hengiltä..keho parantaa itse itsensä kun sille antaa mahdollisuuden siihen. Nesteytystä ja antioksidantteja, aminohappoja, ei tarvii nälissää olla mut syö helposti sulavaa ja elimistöä kuormittamatonta sapuskaa mahd paljon niin eiköhän tapahtu muutosta!

Ite oon ratkaissu asian niin et aamupala kauravelliä marjoineen..paljon vettä ja sitruuna siis jo tyhjään mahaan ja sit lounaaks vihersmoothie.. Mut loppupäivän syön mitä sattuu vaikken roskaruokaa syökään niin leivonnaisille niitä tarjottaessa en osaa sanoa ei. Mut puolet päivästä menee kevyemmin ja jaksaa töissä kun ei ahda tukevaa lounasta vaan kevyttä ja piristävää vihreää. Vaik tosiasias ne tukevammat sapuskat tulis sijoittaa aamupäivään ja kevyemmät iltaan jotta ruoansulatus saa yöl levätä ja mahdollistaa paremman unen laadun. Sinne suuntaan sit joskus mut nyt rakastan liikaa syömistä ja keittiös odottaakin kattilallinen puuroo..

S

Ajatuksia terveydestä

Ajattele miten elät, onko kiire, mitä laitat suuhusi, mitä hengität ja mitä laitat ihollesi. Haluatko kuormittaa sisäelimiä myrkyillä vai löytyiskö vaihtoehtoja??

En todellakaan oo mikään asiantuntija, aattelen nää maalaisjärjellä ja mitä täs oppinu vuosien varrella, asiat muuttuu ja tää on just ny tätä hetkee.

Käytiin keskustelua erään ihmisen kanssa sairauksista ja meidän mielipiteet erosivat ihan totaalisesti ja eihän se keskustelu kauaa kestänyt kun ei edes halua ymmärtää herunut kummaltakaan suunnalta, hyvissä mielin kaik mut siitä keskustelusta tuli mieleeni kirjoo ajatuksiani tännekin.

Toinen osapuoli ajatteli et kaik on peräisin geeneistä ja ruokavaliolla ei ole merkitystä vaan sairaudet vaan tulee jos tullakseen.

Ajattelen että suurin osa sairauksista on itsemme aiheuttamia, osa toki geenistäkin mutta kaikkeen voi myös itse vaikuttaa eikä alistua suvun sairauksiin, se miten elämme vaikuttaa terveyteemme. Ensinnäkin stressi kuluttaa vitamiinivarastoja kehosta ja mikään kone ei toimi ilman kaikkia tarvittavia osia. Tänä päivänä ei myöskään perus ravinto..käsitelty/ mikrossa lämmitetty ruoka sisällä kehon tärkeitä rakennusaineita.

Tärkeä asia on kakka..sitä olis syytä tulla enemmän ja säännöllisesti. Sen mukana tulee kaik paska ja myrkyt pois kehostamme..jos suoli ei ole kunnossa, jää myrkyt elimistöömme. Koostumus on tärkeä ja sehän se on koko elimistömme palaute siitä kuinka keho voi. S-muotoinen kakka herättyämme, viimeistään parin tunnin sisään kertoo terveestä kehosta ja tätä mainostettiin jopa Oprah showssa vuosia sitten. Nestemäinen ja kasvispohjainen ruokavalio tuo suolistoon tarpeeksi kuituja jotta homma toimii.

Suolisto on kehon aivot, siel on suolinukkaa mikä liikuttaa ravintoa eteenpäin ja poimii tarvittavia vitamiineja kehon käyttöön. Suolinukka on monilla pahasti pielessä ja sille pahimpia liima-aineita ovat puhdistettu sokeri ja viljat sekä muut tärkkelyspitoiset aineet, peruna-liha-maito yhdistelmä, (nuo kaik olis syytä syödä erillään toisistaan)
Suolistoa on hyvä tasapainottaa yrttiteellä, esim kamomilla ja piparminttu. Ravintoaineiden parempaa imeytymistä saa sillä että nauttii kasvikset joko kevyesti kypsennettynä tai smoothieiden tapaan jolloin ravinto on mahdollisimman imeytyvässä muodossa. Jos ja kun suolinukka on liimakasa..myrkyt jää kehoon, ei ravinteet imeydy ja koneisto reistaa.

Aamusin oliskin hyvä tankata kehoon nestemäisessä muodossa rutkasti vitamiineja ja hyviä rasvahappoja. Tulehduksia estävää omega 3, c-vitamiinia, b-vitamiineja, d-vitamiini, sinkki, magnesium. Joten purista sitruuna tai osta sitruunanmallinen pullo, luomu, ja sekoita veteen, lisää c-vitamiinipitoista marjajauhetta, merisuolaa, juo b-vitskujen kera. Nauti laadukasta kalaöljyä rutkasti, ja d-vitamiinia voi ottaa vaik kuin paljon, meil Espel taitaa olla 1000mg kun suositus on aikuisille jotain 15mg. Öljyjä suoraan pullosta, oliiviöljy, camelinaöljy, vehnänalkioöljy jne.. jotta keho saa tarvittavan voitelun.

Maksan epätasapaino on hyvin yleistä ja paras itsehoitokeino onkin nauttia kalaöljyä päivittäin. Oireita epätasapainosta on lukuisia, maksahan se yrittää kovasti suodattaa epäpuhtauksia ja niille me ihmiset altistutaan aivan liiaksi tänä päivänä. Iho on suurimpia elimiä kehossa ja ihon välityksellä kaikki menee verenkiertoon, muistatko kun pienenä ei saanu piirtää tusseilla ihoon vaik kuin teki mieli värittää toisen koko kroppa..sama juttu dödöil, rasvoilla, shampoilla jne.. kemikaaleja täynnä osa.

Parhaaksi todettu suun ja kainaloidenkin hygieniaan on suolakivi..suolassa ei kasva ainuttakaan bakteeria ja se on hoitavia mineraaleja täynnä. Suolakide kipeän hampaan viereen, aamul hampaiden harjaus merisuolalla, suolakiveä kainaloihin ja varsinkin bikinirajoihin joihin tulee niitä punasia näppyjä..eli karvatupen tulehduksia..tuo suolakivi toimii huippuhyvin ja estää kaikki tulehdukset ja hikihän on myös elimistön kuona-ainetta eli bakteereja täynnä.

Tää kirjotus on ihan puhekieltä ja todellakin mun löpinää.. Olis kai syytä kirjoittaa asiallisemmin ja faktoineen mut näin se teksti kehittyy paremmin kun saan olla oma itseni sanoineni..ymmärtää niitä tai ei : )

Ajatuksia viel..
Pahanlaatuisia soluja on meissä jokaisessa, voimme ehkäistä näiden pahojen solujen kasvamisen ja kehittymisen olla antamatta niille ruokaa eli sokereita. Kaikki vihreä ja ns. emäksinen estää pahanlaatuisten solujen kasvun. Terveet solut pääsevät uusiutumaan ja valtaamaan kehon voimallaan.

On hyvä vähentää kehon kuormitusta epäpuhtauksille jotta sisäelimet saisivat tehdä tehtäväänsä eikä olla puhdistamassa joka suupalaa ja iholta tulevia kemikaaleja verenkiertoon ja hengitysilmaa. Jos mahdollista nii panosta elämiseen rennosti ja avoimesti tuomitsematta muita, olla positiivinen ja luoda myös hyvää mieltä läheisilleen. Älä siis tuhlaa energiaasi vaan pidä se verenkierrossasi ja soluissasi. Hormonaaliset valmisteet ei nekään oo hyväksi, siis ihan muuten vaan ei kandee e-pillereitä syödä.. Mä tuun ihan pöllöks kaikista hormonaalisista valmisteista ja ei kiitos enää.

Koonti viel..eli puhdas ja sulava ravinto, positiiviset ajatukset, säännöllinen ja terve suoli, paljon nestettä, lähdevettä ja yrttiteetä, suoloja, vihreääää! Liikuntakaan ei pahasta..kävelyretket luonnossa ne parhaita. Pidä huolta sisäelimistäsi!

Ja tässä nää pareittain:
maksa-sappi
munuaiset-virtsatiet
sydän-ohutsuoli
keuhkot-paksusuoli
perna-mahalaukku

Kaikille näille pareille on oma kuntotestinsä, elinten vajaatoiminta aiheuttaa niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin oireita, kaik on kokonaisvaltaista. Voi kun saisin aikaa kirjoitella näistä lisää..mikä hyväks millekin ja mikä ei..

-Kuivalle iholle paljon öljyjä sisäisesti..
-Silmäoireisiin voita, mustikkaa ja tyrniä
-Nokkosta joka päivä ja muista kaik luonnon superantimet!
-Voikukan varsia nyt just kaks viikkoa, metri pväs maksan puhdistukseen, kuusen kerkät, koivumahla meni jo mut kaik villiyrtit vaan lenkiltä kotio blenderiin
-3litraa laadukasta nestettä kera suolojen, mieluiten lähdevettä
-vältä lisäaineita ja kemikaaleja, syö tuoreutta ja laadukkuutta.
-ei tarvii kieltäytyy mistään vaan syö raakasuklaata ja hunajaa jos herkutella haluaa eli kaikesta on aina parempi vaihtoehto jo olemassa ja niin helposti saatavilla
-munuaisia tukkii valk sokeri ja vehnä, appelsiini, kiivi, mandariini, kahvi, sian liha!, punaviini, suklaa..dääm
-Lihaa kerran viikossa, vältä soijaa ja soijarehua nauttivia eläimiä. Esim. Soija sekä kraanavesi kemikaaleinenn sekoittaa hormonitoimintaamme ja naisistaa. (tätä puhuttu jo pitkään mut tänään tuli esille erään innokkaan naisen toimesta luontaistuotekaupassa)

Tää aikuinen nainen oli päättäny et hän lopettaa laihduttamisen nyt ja rupeaa tekemään ja opettelemaan uusia pysyviä valintoja elämässään mitä suuhunsa laittaa. Hän oli niin innoissaan kirjastosta hakemansa ravintokirja kainalossa. Raakaruokaa sekä kypsennettyjä kasviksia. Kesällä kun keho ei edes lihaa kaipaa.

Tälläisiä täs unenpöppörössä. Nyt sikeään uneen. En jaksa ees enää oikolukee..soriii : )

S

27.5.2013

Tänää

Tosi style kuva :) Hyvä tapa laittaa asukokonaisuuksia muistiin mut mies ottaa yhden kaks kuvaa sanomatta koska ja toinen valottunu että näin : ) Anne kun nappaa heti vähintää kymmenen jos asukuvii otetaa, paras olis napata joka aamu ja sit tehä kuukauden koonti, tuppaa unohtumaan ja aina sitä miettii et mitähän pukis ja useimmiten ne samat on viikon pääl eri versioineen.

Tää ihanan raikas kesäasu moneen lähtöön, ohuenohuet pehmeet housut..ei tosin yhtään mun väriset mut niin kivat päällä, neuletakki ei harmi kyl täs näy mut on edestä ja selästä isokuvioista pitsiä, ihan reikänen siis läpi näkyy ja jos alla värikäs paita niin luo hienon tekstuurin..tänään ihan classic linjalla valkoisis kun housut jo niin räväkät vaikkakin hillityt.. Hihaton pusero vuosia vanha, oli mun lemppari viimekesänä ja menee tänki kesän..sopii kaikkien kaa. Kengät Hangosta aleilta viime syksynä.

Lenni lainavaatteissa kun joi reippaasti ite mukista ja loput päälleen. Oltiin ystävien pihassa omenapuiden katveessa iltaa viettämässä. Syötiin ulkona, keinuttiin, kiipeilypuita, suuri hiekkalaatikko ja leikkitraktori. Lelujen vaihto..ikean kassillinen meille ja pakattiin samanlainen jo heillepäin.

Ja pienen pieni vauva kurkkas meitä naapurista..sil vauval laskettu aika vast kesäkuus ja jo 5vkoo maailmas..painoo ny reilu kaks kiloo..ihan älyttömän pieni mut kuulemma siel oli syntyny 600 grammasiakin ja ne vasta minejä on!!

Aamul täti tuli leikkaa mun ja Linon hiukset..lähti 15cm mult ja Linolta muutama sentti. Äitel oli naurujoogakeikka ja tuli vähän myöhemmin. Senni tuli palauttamaan auton kun lainas sitä hesaa ja kun töihin lähin sytty bensavalo, joutuu vähä kuittaan asiasta ;) Sit tuli täti ja isovaari hakemaan kaappeja ja ne siinä hätsynpikaa tyhjättiin ja kannettiin kärryyn. Ihana luopua tarpeettomasta tavarasta ja nyt niin avaraa joskin sotkusta..nää tavarat etsii paikkaansa pari vkoa. Töihin myöhäs ja en montaa tuntii ehtiny olemaan mut pääasia et työt hoituu ja asioita pystyy hoitaan puhelimitse vaikkei toimistol olekaa. Kunhan viikkotunnit täyttyy niin hyvä.

Juoksun suhteen moninaisia ajatuksia..katotaan sit la aamuna et juostaaks vai ei :) Jotta kaikilla on hyvä olla..mitään ei oo hyvä tehä väkisin.

S

26.5.2013

Punainen momentti

Espe tuli mulle sanoo et siel on upee punainen hetki ja niin mä jaksoin nousta pesemään hampaita ja pissattaan koiria jotka tosin oli mökil mukana juoksentelmassa mutta mahd myöhään iltapissu niin ei tartte yöl herätä ulos niiden kaa.

Mä nappasin ny nää kuvat klo 22.50, eihän kuvis se taivaan kauneus niin näy kun livenä mut kuvis näkyy meidän upee keinu mikä tuli eteeni pitkäaikaisen unelmoinin tähden ja se on viel nätimpi kuin osasin odottaakaan. Hiontaa ja maalia kaipaa. Keinusta ollu niin paljon jo iloa lapsille!

Ei oikeen ysin aikaan illal tajuu et lapset nukkumaan kun paistaa viel täysil aurinko sisälle asti ja terassil lämmin. Tänäänkin vasta ysin jälest sisälle, vastarannal anoppilas kun aamuisin niin lämmin ja näin iltasin jo hämärää..meil aamusin vilponen tosin tänä aamuna mentiin talon aurinkoiselle puolelle istuskelemaan, en muistanu kuin ihana tää kesä,lämpö ja aurinko onkaa!

Naama ihan ruskee ja pöhlöt rusketusrajat rintakehäs urheiluvaatteista..kylhän ne tasoittuu mut en tajuu kuin hyvin toi väri nyt ottaakaan kun Thaimaassakaan en ollu näin ruskettunu ja tääl muutamas päiväs vaik pysynkin varjossa mielummin paahteella.

Hyvää yötä!

S

Pyllymäkee

Jee mikä liukumäki ja leikkipuisto tädin kodin naapurissa!
Lenni se tuli kans vattallaan alas tota mäkee ekaa kertaa viikko sitten.. Lino opastaa et näinpäin mahallaan. Tänään Lino viel sano et "ikävä Sennin ja Maiskin leikkipuistoon!"

Viel kirjoitan kun tänään aamupäiväl tehtiin Lennin nukutuslenkki Onninpolun sillalle ja siel jumpattiin, roikuttiin rekis, puolapuita ja jo melkein pääsen sen läpi ja roikkues/keinutelles melki polvet tankoon ja soudettiin laitteel. Lenni se nukahti takastulles kotio vasta ja mä jätin Linonkin ulos isänsä kaa ja katsoin mun mahdollisuuden nukkua hetki ja korjata univelkoja.

Lino se kanto kaikki unikaverinsa mun luo ja "mä tulin nukuttamaan sut äiti"..istu mun vires, veti narusta kissun soimaan ja laulo mulle lauluja.. piupalipaupali..peitteli mut: "nuku hyvin äiti, mä lähen ny ulos vesileikkeisii, voit laittaa sen kissun soimaan viel kerran"

nooo..olin juonu tavoistani poiketen kupin kahvii aamul ja ei se uni niin vaan tullukaa, koirat haukahteli ja Lino hiippaili ja aina kyseli jotain ja ykskaks tuli mun kainaloon nukkumaan..tai siihen ne unet sit päätty kun ruvettiin lukemaan kirjoja ja isänsä ihmetteli et mihin poika ulkoo kadonnu ja täälhän se kainalossa.

Oon saanu antaa aikaa myös Linolle niinä hetkinä kun Lenni päikkäreillä ja voi että miten tärkeetä se onkaan. Ihanaa kun toinen kainalossa kiinni ja kertoo pienelle et kai sä tiedät kuin tärkeä sä äitille oot..äiti tykkää susta nääin paljon..se tarkoittaa että rakastaa.. Siihen Lino yleensä tyytyväisiä äännähdyksiä ja hetken kuluttua.. "äiti, mä rakastan oktonautteja" -niin äiti tietää sen :)

S

Pyöräretkellä

Lauantaina koko perheen voimin pyörälenkki..sama reitti kun Sennin kaa ja sit loput yksin juoksin ti ja tää oli hyvä hetki mitata se. Nätti lenkki..maisemareittejä maalla ja metsässä, yht 20km tasan..ihmeellistä miten menikin niin nappiin matkan arviointi sillon juostes ja tuli nyt hyvä mieli et jakso ton koko matkan juosta ku ei oo tullu vedettyy aiemmin ihan tuollaista ja varsinkin se helle.

Meil oli ihana retki.. Lenni ekaa kertaa pyörän kyydis ja oon unelmoinu tästä porukal pyöräilystä Lennin syntymästä asti. Aluks Lenni ei tykänny ja pysähdyttiin yhtenään, päästin jalat lopulta vapauteen niin ei tuntenu olevansa niin kytkettynä vaik turvallisuuden takiihaan niille jaloillekin omat paikkansa. Oltiin pari tuntia reisus ja pojat pulikoivat Teerijärven uimarannalla..hyr varmaan 17° vaa. Pyyhettä ei ollu mut onneks aurinko ja servetti kuivas.

Lisään viel kuvat samaiselta reisulta liukumäestä..upee viikonloppu!!

Tänää Espen kaa kahestaan Lylys saunomassa ja laituril ottaas aurinkoo..muutama tunti kahestaan ja vau mitä se ihmiselle ja parisuhteelle tekeekään! Ei olla ravintola/leffa/kaupunki ihmisii vaan sauna/kylpy/mökki tyyyppei..niinkun meidän häätkin jo sen kerto hyvin :)

S

25.5.2013

Täyskuu ny

Heräsin vähän yli kaks ja katoin ulos..täyskuu se siel möllöttää, se on nyt just ihan täys, ilmankos valvottaa ja tuli mul kyyneleet silmiin tänään illal..tapahtuu yleensä täyskuun aikaan et on herkimmillään kaikelle mahdolliselle.

Oltiin sovittu Espen kaa et lapset unille ja mennään vähäks aikaa vaihtaan kuulumisia soffalle mut heräsin tosiaan kahden jälest ja oon kai nukahtanu jo ennen Lenniä.

Repesin nauruun kun täs sängys makasin ja luin kirjaa ja Lenni mönkii yleensä siinä aikansa mut nyt otti ritolat ja vähän ajan kuluttuu kömpi takaisin viereeni niin oli visiirillinen kypärä päässä!! Ja niin ylpee ja suu hymyssä, silmät loistaen sen kypärän kans..kekkuli!

Ei jätkää väsyttäny viel kympiltäkään ja pian kanto kirjoja sänkyyn ja luetaan kirja kaks illal ja yleensä yks aamul. Viel pari kk sitten ei kirjojen luku yhdes onnistunu, halus vaan ite lukee mut nyt osaa niin hienosti kuunnella ja käsittää homman ja sormellaan näyttää eri hahmoja ja kukkia kirjasta ja selittää omalla kielellään. Tuntuu tosi hauskalta lukea sen kans ja onnistuu niinkin et kummatkin pojat sylis ja porukal luetaan.

Ihanaa et toi täyskuu selittää mun olotilaa!! Sitä joskus ihmettelee et mikä mua vaivaa vaik huippukiva päivä ollukin tänään mut joskus sitä turhautuu liian helposti ja ihmettelee et miks mä hoen jotain tai puhun Linolle negatiivinen väre käskyissä tms.. Vaik oonhan väsynytkin ja univeloissa välillä melkoisestikin.

Kotipäivä tänää, tosin Lennin aamupäiväunien jälest käytiin montulla hoitaa päivittäisasiat lasten kans. Lino sai oktonauttitulosteita ja jopa tarratulostimellakin väritettäviä oktonautti-tarroja. Lenni rämpytti laskimia ja halus muutenkin tänään olla koko päivän mun sylis ja pitää sellaista kitinää koko ajan..ikävä kitinää, muistelen et Lino oli tuos samas iäs niin kiinni ja sylissä vaan kokoajan.

Huomisen ohjelmassa pihahommia ja koko perheen pyöräretki..viel ei toista penkkii asennettu mut toiv se onnistuu ja päästään maisemalenkille sekä lopuks Meijerin Kivikauden avajaisiin!! Siel oli pomppulinna viimevuonna, nyt en oo varma et onks, mut pyttipannua ja elävää musaa ainaski!

S

22.5.2013

Ilmojen halki

Tää kuva on mieheni ottama..kaunis kuva ja kaappasin sen whatsappin kautta puhelimeeni et voin joskus tarpeen tullen käyttää, niinku ny. Kuvassa näkyy Alpit taustalla.

Annelle lentokone pian ajankohtainen, työreissu lennättää naisen maailmalle, mutta myös hyvin pian kotiin takas.

OKTONAUTIT (tää kappale pelkkää sitä:)
Me Linon kaa tehtiin oktonautti tilaus Englannista..
Aiemmin jo tilattiin GupD ja kun kaupat sujui niin hyvin ja on rahaa saatu kerättyä kokoon, saa Lino nyt kasvatettua kokoonpanoa. On maalannu ja myyny kiviä ja tulitikkurasioita jne.. On leikkiny isänsä tulostamilla ja leikkaamilla paperioktonauteilla, pahvialuksilla odottaessaan niitä oikeita. Pettymys on kuitenkin nois oikeiskin leluis se et ei ne oo sellasii kun piirretyissä..että GupX :n nokasta tulis levää ja sekin GupD mikä meil tuli niin valmistelin jo kuvasta tarkkailleena et siinä ei oo oikeita saksikäsiä ja jalkoja tai et niitä ei oo ollenkaan. Hahmoja me pääsääntöisesti nyt tilattiinkin et on alukset sit mitä muovikippoja tahansa niin ompahan oikeet matkustajat.

Tänään illal joogan jälkeen jalat tuntu raskailta lenkistä ja taas mietin et miten helkkaris siitä 42195 metristä selviää : )
Tietenkin selviää, Annellakaan ei toiv tuu siel himoo kirittää ja kipittäis mun kaa höpötellen ja kerrankin ehdittäis puhuun kaik asiat kun 5h aikaa putkeen tossua toisen eteen rintarinnan : D

Mun uus pikkujippo vastustuskyvyn nostoon, heitä inkiväärin palanen kiehuun kaurapuuron joukkoon ja hauduta siel mut muista ottaa ennen tarjoilua ettei kukaan pelästy kirpsakkaa palasta. Lapset ei huomaa mitään, en itekään maussa eroo mut mummeli huomas. Sit pellavasiemen/puolukkarouhetta ja viherjauhetta 1tl ja pikkasen hunajaa ym..mitä mieleen tulee. Aiemmin kippasin aina inkivääri tai kamomillateen loput puuron joukkoon mut toi palanen siel on viel parempi.

Lenni se vierottaa ite itseään imetyksestä..tänään rupes nukkumaan tutti suussa vaik mä siinä vieres. Kättään pitää mun paidan sisässä mut siihen jäi. Oon toivonu et kaik tapahtuis luonnollisesti ja niin näyttäs menevän.

Kauniita unia!

S

21.5.2013

Huhhellettä

Tänään oli pitkä lenkki, viimeinen sellainen ennen maratonia..tältä pohjalta ehkä vähän ristiriitaisiakin ajatuksia. Tuntuu et miks sitä menee itteensä kiusaan maratonille kun ei oo mikään pakko, parasta ollu tää treenaus ja nyt kun vika lenkki oli täs niin tekis mieli ilmottautua syksyn tapahtumaan ja juosta sitä kohden ja sit taas olla juoksematta itse tapahtumaa. Ilmoittautuminen on paras personal trainer!

Sennin kaa eka vajaa tunti ja sit saatoin sen kotiin, join ja täytin pullon kookosvedellä ja eikun radalle takas. Kertaan tähän nyt viel lenkin muistiin et voin joskus mitata sen.

Senniltä isoo tietä kangasalalle päin kunnes tulee alikulkutunneli ja siitä hiekkatietä ja sillan yli Hietaan mistä Eräjärventielle ja sieltä jätepisteelle josta hiekkatietä kohti Sairaalaa ja radan yli edelleen..asfalttitielle ja siitä suoraan Sennille, juomatauko ja lähdin kohti ohitustietä josta tosin tipautin heti ramppia kankaantielle sinne alas ja sitä pappilankankaalle, käännyin oikealle ja leppästentielle vasemmalle..poikkesin vessas vaaril ja muoril ja siitä heti kohti Teerijärven uimarantaa, raikasta vettä kasvoille ja iholle, käännyin takas ja pieneläinhautausmaan kohdalla hyppäsin metsätielle mikä johti paltanmäkeen, sieltä jäähallin kautta ohitustielle ja isoa tietä takasin suoraan Sennin pihaan.

Tuo lenkki kesti 2h40min ja 10min saa ottaa pois taukoihin. Ihana maisemareitti ja metsäpolut ihan parhaita. Sinne uimarannallekin juoksin vahingos kun unohdin aiemmin kääntyä kohti keskustaa, mut se oli hieno kokemus. Helle asetti haastetta ja nestettä meni reilu litra koko reissulla ja nyt illal pari litraa lisää. Välillä tuntu polvessa jotain mut muuten kulki ihan hyvin ja tän puitteis maratonista selviää mut onhan se viel tuplat lisää tuohon :)

Mielenkiintoista nähdä miten siel Tukholmas menee ja siihen vaikuttaa niin moni asia. Mut ei tollasta tän päivän upeaa lenkkiä tulis tehtyä ellei olis ilmottautunu johonkin. Aurinko se paisto ja rusketusrajat tuli..juma se oli hienoo kipittää yksin siel mettäs, jaksaa tätä härdellii kotona.
Lenkille lähdettiin jo puol kolme ja viiden jälest olin kotona takasin.. Esa haki lapset ja näin meil oli viel koko ilta aikaa.

Haettiin ihana keinuteline pihaamme, mikä siis saatiin omaksi..tää perjantai lenkki ja kun kehuin telinettä yhden pihan kohdal ja omistaja tokaisi et tuu hakeen pois : ) Se on niin nätti vaik kaipaakin vähän maalia.

Jaksoin viel siivota keittiöö ja vaik eilen imuroin niin Espe se imuroi taas ja sitä imuroitavaa oli..kai kun ovet auki ja ravataan eestaas. Pyykitkin tuli viikattua ja lapset kikattivat ja riehuivat sillävälin niin oma-aloitteisesti et käytin tilaisuuden hyväks ja taas pääsee käveleen kun ei telineet oo tiellä. Kuivauskaappiin menee pari koneellista piiloon, se ihan huippu vaik ahrvoin sitä päällä pidänkään.

On niin väsyny olo koko kropassa että ihana nukahtaa nyt ja toiv hu ei nukuta pommiin niinku tänä aamuna herättiin kun mummeli asteli sisälle : ) ihanaa oli nukkuu.

S

20.5.2013

Rubinette ja pomppulinna














Hiekkalaatikko o hjelpa mej!

Meil kävi niin mukavasti et mummeli ja pepe oli la treel peräkärryn kera mm. ikeas ja sieltä saatiin samaan kuormaan sängyn runko, metallinen valkoinen 39e..pyörillä, kuuluu samaisen parvisängyn alaosaksi ja nyt ei tarvii meitin enää nukkuu lattial Lennin kaa tai kunhan eka saadaan sänky kootuksi..tuol se on pahviloodas viel ulkona.

Joo mut mitä tänään tehtiin niin kuormassa tuli meille hiekkalaatikko kannella ja se olikin nippu lautoja ja asennusohje. Kun isi oli reeneis, me poikien kaa laitettiin haisemaan ja lautanipusta syntyi laatikko, kannetkin aukee ja suht tukevalta tuntuu. Ruuvit menee tanssien, täytyyhän itetehdynleima jossain näkyy.

Lino piteli tiukasti laudoista kii kun pusersin ruuveja kii isin porakoneella ja Lino ihmettelikin et osaaks äitikin sitä käyttää.. Lenni se tyhjensi ruuvipussia kerta toisensa jälkeen ja ruuveja haeskelin pitkin nurtsii mut hauskaa oli. Laatikko on valkoista maalia vailla ja eikun hiekkaa sisään. Mistä hiekkaa saa hakea??

Puhallettava allas saatiin melki keuhkoil valmiiks, tosin jätin vähän huomisellekin ettei nuppi tuu kipeeks. Mieletön lämpö tuol pihal..toppi ja shortsi meiningil koko illan pihas ja töissä palelin päivällä vaik oli pitkää vaatetta.

Eilen oli kova väsymys, pää kipee ja ketutus kaikesta tekemättömistä, vaik kiva päivä olikin mut oon niin herkkä vähänkin olotilaan jos ei tunnu hyvältä, negatiivisuus sucks..vai miten se sanotaan : ) tänään huippufiilis vaik ei meinannu aamul silmät aueta mut iltaa kohden energia senkun lisäänty. Ja vaik vannoin et tänään meen nukkuun viim kymppi niin paskat, täs mä meinaan viel ulos lähtee koirien kaa jahka Lenni on täydes unes. Niin upee ilma siel!

Oon ylpee hiekkalaatikosta, et se kasassa ja kun viel maali pintaan niin siitä tulee kaunis ja Lino voi koristella sen mustalla maalilla ja kirjoittaa vaik kylkeen Lino&Lenni.

Huomen haetaan keinuteline, se oma tarinansa ja en ees muista et kirjosinko jo tänne mut lenkkeiltiin pe Sofian kaa yhden talon ohi ja sanoin et kato kuin kaunis keinuteline..maksaisin tosta vaik satasen..no talon omistaja oli pihal ja kehuin hänelle sitä telinettä ja kysyin et myytkö mulle niin heitti takas et tuu hakeen pois..hän etsii siihen keinulaudat ym.tarvikkeet. Whaaat? Jee! Ja rahaa ei edes halunnu, mut pari kymppää aion antaa. Lapsilla on onnenpäivät, meil on leikkipuisto pihassa! Niin kauniskin sit kun valmis. Lenni muuten pysyy aika kivasti pihassa vaik autotie houkuttaakin välillä, ymmärtää rajat, onneks. Ei siis vieläkään tarvii aidata pihaa vaik se hyväksi olisikin koirienkin takia.

Sain kuvat ladattua kamerasta koneelle ja pari kuvaa tuos jo laitoinkin tänne tältä iltaa. Sen enempää ei malta koneel olla mut yritän ne kuvaajan kuvatkin jakaa mahd pian.

Mitäs muuta. Ei muuta kun huomen ohjelmas pitkä lenkki siskon kaa ja illal maalikauppaan. Kesä kestää 3kk ainakin, vähänks on hienoo ja kun sataa niin ehtii sit viikkaan niitä pyykkejä ja nukkuu päikkärit. Kaik käy, valoisuus huikeeta ja Masin pissatuskeikat klo 5-6aikaan aamul antaa mahdollisuuden kokea tajuttoman kauniit auringonnousut jotka muuten jäis ilman vinkuvaa Kaamaa näkemättä. Tänä yönä olis kyl kiva nukkuu..sen ulkoreisun jälkeen kun uni ei ihan hetkes tuu ja sit jo jompikumpi lapsista herääkin.

Mulla tulis tätä tekstii niin paljon kun vaan kirjoittaisin..mut muut hommat jo odottaa..paitsi et pakko viel harmitella kun Tukholmas asuvat Espen sukulaiset on just reisus sillon kun me sinne menossa 1.6 ja voi mikä harmi..matkan tarkoitus oli tavata heidät ja toki mun juosta maraton mut yhtä tärkeä ajatus oli poikien viettää päivä heidän luonaan.

Väärinkäsitys ajankohdan suhteen, kun puhuttiin et toukokuun lopus ja enhän mä itekään tienny sen tarkemmin ees koska maraton on, koulujenloppuviikonloppuna, niinhän se aina. Mitäs nyt tehdään..ei lasten kaa yksin oo helppoo olla päivää Tukholman keskustas, ei turvallistakaan kun juoksevat eri suuntiin..ihan eri asia jos olis kaks aikuista valvomas. Onks ehdotuksia, vinkkejä? Kotipäivä tukholmassa? Miten? Ei laivan hytissäkään kiva oo olla ja laival paikat kii kun kaik maissa. Sellanen paikka mis vois päiväunille mennä ja huilia, sais ruokaa ja olis ulkoilumahdollisuus ilman väkipaljoutta.
Har du idea?..tacktack!

S

Tänään terdellä

Lenni
Lino

Kallion kakkoskoti

Woman in black hat 

19.5.2013

Lennolle

Tsekkasin just Espen reissukuvat sen puhelimesta ja jäin siinä samal koukkuun meidän Thaikku kuviin. Oon ihan valmis tilaan uuden matkan. Tää meidän tammi-helmikuinen reissu oli ihan älyttömän onnistunut ja koska vaan uudelleen sama paikka sama aika. Oltiin jo sitä mieltä et et ei enää reissuun ja nekin rahat sit elämiseen ja kodin laittoon ja viimeks aloitettiin säästäminen jo vuotta ennen niin matkarahat kerty pikkuhiljaa.

Upee keli tänään, kaivoin biksut esille ja pojat viihty hanallisen vesikanisterin kimpussa. Toin Tampereentuliaisina Linolle suihkupullon ja se kovas käytös ns.vesipyssynä.

Espe tuli illal himaa ja kun Lino oli kastellu isin märäks ja itsensä ja Lennin, meno vaan kiihty sisäl, rauhoitettiin tilanne ja lähdettiin Linon kaa retkelle. Otettiin polkupyörä pojalle ja kypärä päähän, hienosti ajelee itekseen, mul on varmasti Linosta viel lenkkiseuraa tänä kesänä. Jarrutus viel hakusessa tiukanpaikan tullen vaik sen osaakin mut ei sillon kun oja lähesty, katseli et mihin se äiti jäi selittään mäkitreenistä Sofian kaa, mut ei sattunu yhtään sano Lino.

Onninpolkua sillalle ja jatkettiin paljasjalkaisin pitkospuita laiturille ja takas..oli jännää kun mahottomasti vettä ympärillämme kasvillisuuden kera, et ei voinu juosta vaan keskittyä pysymään puitten päällä. Heiteltiin kiviä järveen kaksin käsin, soudettiin soutulaitteel tai oli gup x sillä hetkellä ja mun tehtävänä oli olla kourana mikä kaivo hiekkaa kun Lino ohjas alusta.

Oon opetellu roikkumista ja puolapuilla menoo vai mitkä ne on kun käsin roikkuen mennään puolalta toiselle. En oo ennen päässy yhtään mut nyt yks puola enemmän taas kun viimeks. Upee toi onninpolku virikkeineen ja ilta-aurinko lämmittää. Mukavaa kahdenkeskistä aikaa Linon kaa, tuli tarpeeseen itellekin, on Lenni sen verran vahdittava hääräilijä ja vie suurimman osan huomiostani.

Tuntuu et väriä tarttunu jo iholle vaik en kauheesti auringos oo ollu ja pysyttelenkin mielummin varjommassa jos mahdollista, sitä ehtii päivettymään kesän kuluessa varmasti ihan tarpeeks moneen kertaan. Valkoset koivet kyl oli nätimmät einiin valkoisina.

Anne oli nukkumas meil tänää päikkärit ja ehdittiin pihassakin hengailemaan. Meil olis ollu tärkein treeniviikonloppu maratonille tähtäykseen mut ei taidettu tehä mitään juoksuun liittyvää, ei lenkin lenkkii la-su ja pe kin suht kevyt. Paitsi että pitkä lenkki tuli juostes eilen kaupasta toiseen : )

Fiilispohjalta täs kaikki tapahtuu, ei ressingiä..voi kun sais tän saman asenteen kotitöidenkin osalta. Kämppä huutaa imurointia ja pyykkiä ehkä kuus koneellista viikkaamatta jne..noi tädille lähtevät kaapit tyhjentää mut mihin jne.. Olipas mukava kirjoittaa ne tähän niin nyt ei tunnu enää nii isoilta asioilta :) tulee hetki kun saa aikaseks ne sit joskus.

Heippa

S

18.5.2013

Lenni citys

Istutaan Lennin kaa soffal ja Krista talar svenska på television. Lenni juo onnessaan stadium- vesipullosta, miten voikaan olla noin onnellinen yhdestä pullosta, paljon parempi kun ykskään nokkamuki!

Lenski istuu kun äijä ja vatta täynnä tattarimakaroneja. Mitä ei ite jaksanu..syötti mulle hienosti lusikalla ja osu niin hyvin mun suuhun, niin hauskaa!

Anne oli meil viimeyön, tankattiin vitumiineja aamul sitruuna,msm, camucamu,merisuolavettä, kaurapuuroo mustikoin ja pellavarouhepuolukka seoksel, viherjauhetta, maitoheraa, aloeveraa, frantsilan yrttijuomaa, kalaöljyä, d- ja b-vitamiineja. Kasvissosekeiton kiehues valmistauduttiin Treel lähtöön ja Lino tipautettiin mummille, halus jäädä sinne myös yökylään.

Lenskin kans katsotaan just tartu mikkiin, poika onnessaan jammaa ja taputtaa..ihana! On oppinu sanoja: kato äiti, haukku, Lino, hihhihhii ja hohhohhoo jne : ) Laulaa just kovaan ääneen kilpaa Kristan ja Diandran!

Keliakia messuilla tavattiin tuttuja ja tutustuttiin uutuus erikoisvalioruokiin. Tosin kauheesti uutta ei tullu vastaan, vieroksun lisäaineiden täyttämiä gluteenittomia valmistuotteita ja kivoin löytö oli nuo tattarimakaronit jotka kiehuu vain 2min, tarjoilin ne yrttien ja voin kera. Nam.

Hartiat ihan jumissa tästä kaupunkipäivästä, Lennii tulee kannettua huomaamattaan melkoisesti. Messuil lounastettiin termarista lämmintä kasvissosekeittoo, kaikki samasta kiposta, mä, Lenni ja Anne. Tyttöjen jäädes TampereTaloon kuuntelemaan Satu Silvoa, me Lenskin kaa kärryteltiin Stockalle, ihana oli kävellä pitkin kesäkatuja, tilattiin pari lehti/puutelinettä ja kiikuttiin rottinkiriippukeinus, tutustuttiin myyjän avustuksella veitsiin ja nappasinkin mukaan keraamisen veitsen ja kuulin et perusveitset tulee teroittaa vähintään kerran viikossa, ihmekös porkkanoita pilkkoes on ranteet ollu kovilla.

Lapsille vaatetta alerekistä ja Lenni innostu arskalaseista ja osas laittaa ne ison hymyn kera kerta toisensa jälkeen päähänsä, isot mustat ja kuitenkin niin pienet mutta niin tyylikkäät lasit 4 e. Lennille kaks bodya ja Linolle pari paitaa. Lapset kasvaa ja Lenni niin iso et Linon vanhoi bodei ei enää täs koossa löydy.

Suunnattiin kohti Clas Ohlsonia mut ohi mentiin kun aateltiin Lennin antaa nukahtaa päikkäreil ulkoilmassa ja poikettiin Cottonissa..sen putiikin vois tyhjentää mikä tehtiinkin viime syksyl aleis ja ne mk kengät meil nytkin oli kummalkin jalas, niin ihanat. Maltettiin mielemme ja ihailtiin vaan aatellen et kaik kaunis on turhaketta siis jos on jo jotain viel hyväkuntosta niin miks ostaa uutta. Käytetään vanhat eka loppuun.

Suunta kohti uutta Ruohonjuurta ja Annelle ostamaan puhdistuskuuria, vehnänorasta, ohranorasta, levää jne.. Ostin palashampoon ja hiusvärin, Lennille riisi- ja hirssivelliä..nii helppoi pikapuuroja, välil vaihteluu kaurapuuroon. Siel oli niin loistava palvelu ja ihanaa tietoo ja vastauksia mieltä askarruttaviin asioihin..esim tankkausravinteet urheiluun ja kotimaiset c-vitamiini ja yrttivalmisteet. Ihan huippukauppa ja se smoothiebaari kaivattu lisä toisellekin puolen kaupunkii.

Lenni nukkui rattais pitkän tovin ja me istuskeltiin ja nollattiin hetki, upeita iloisia ihmisiä ympärillä. Kaik meni päiväs niin täydellisesti ja vielkun sain siskon kii ja selvis et pääsen sen kyydil himaan ja Anne sai jatkaa suorilta menoihinsa. Asiat siis vaan meni kokopäivän itekseen eteenpäin ja kaik nappiin vaik mitään suunnitelmia ei sen koommin ollu. Clas ohlsonille ja Anne hakemaan sillä aikaa kaaraa lähemmäs parkkiin, isin ja erjan huikeelle parkkipaikalle keskelle keskustaa. Säilytyskoreja, harmaanhopeisia metallirinkulalla leluille ja vaatteille 5,90e..niin hienoi! Korvakuumemittari, galaxy tabille kotelo, Linolle oma suihkupullo rikkoutuneen tilalle jne..

Juma toi Krista vetää esitystään täs Tartu Mikkiin ohjelmas..en oo ikinä viel nähny sen esiintyvän..upee meininki! Kyl tekis mieli valvoo viisut ja nähdä sen veto.

Poikettiin hm llä..kello oli jo puol kuus ja kaupat menos kii mut vitsit me ehdittiin vaik mitä..tajuton vauhti meil ja nappasin valkoset farkkushortsit, Annen etsies ikkunalla olevaa mekkoa..kaik shortsit mul isoi, toivon vaan et pysyis ny koko täs, heittelee aikalailla välillä, vaik ei vaakaa meil oo mut vaatteissa se tuntuu.

Kamat autoon ja sit pikavisiitti Stadiumille, mistä matkaan lähti ihan parhaimman mallisia hipsterskalsareita minkä rajat ei persees näy kireidenkään housujen alta. Senni oli bongannu valkoiset Niken trikoot mis hopeekuvioo ja menee niin jokapaikan housuina kun nike merkkikin vaan yläosas, upeet ja ei aina sitä perus mustaa.

Juoksu/urheilushortseja menin ostaan ja löytykin hienot Under Armourit musta/pinkit, mul ei oo ollu yhtii shortsei, paitsi reikäset 10v vanhat ja pitkät housut näillä keleil liika kuumat. Siis me oltiin siel jotain varttii vail ja ehdittiin sovittamaankin ja 5 yli kaupasta pihalla :) Lenkkareiden hankinta sit toisel kertaa..ne niin tarpeen, näil nykysil jo yks maraton ja kaikki treenit vedetty viimesen 5,5v ajan.

Sennii venaan Ilveksen aulaan mis sopiva vaipanvaihto ja Lenni vapaaks juoksentelmaan. Suomen jääkiekkopelin loppuminuutit, hävis 0-3. Käveltiin Ojakadulle Sennin autolle minne Anne kurvas täyteen lastatun autonsa tavaroiden siirtoon. Lenni kipitti Senni-tädin kaa käsikädessä pitkän matkaa..ihanat!

Mul loppu äsken akku ja pelkäsin et tää koko teksti katoo mut onneks löytyi luonnoksista..jos ei olis ollu vastaanottajaa niin sit ei olis tallentunu, niin käyny liian monta kertaa.

Lenni nukahti syliini ennen kymppiä ja mä tääl kovaan ääneen lauleskelin tartumikkiin biisei ja nyt sain nähdä Kristan Eurovision esityksen..on se menevä mimmi! Lennin laskin jo viereeni mut kömpi taas syliini nukkumaan, rakas pieni.

Nyt kaivan Annen lähettämii kuvii tän viestin liitteeks. Juon inkivääri/kamomilla teetä..meinaa migreeni pukata. Käsiä pyörittelen ja kunnon nestetys käyntiin niin eiköhän laannu. Mul nyt niin hyvät keinot särkyjen ehkäisyyn.

Tää 08 Belarus ei nappaa..nätti barbie mut laulu ei toimi. Moldova oli ihan hyvä ja Kristan esitys niin energinen..muut ei oo iskeny, voi miten jännää nähdä kuin pärjää.

Tää ihan unelmaa olla ns.yksin himas. Tääl melkonen sotku..aamun puuro ja soppakattilat tiskaamatta ja tavaraa pitkin poikin. Tääl teeveehuonees istua kökötän, tää niin harvinaista. Mieletön viikonloppu!!

09Malta, makeen väriset housut ja ihan ok esitys.
Äitel olis Eurovision studio mut en jaksanu lähtee..tää kotona olo näin yksin on mukava kokemus. Nukkuminen olis kai järkevää :))

10Russia ihana!

Lino kysy eilen Vallesmannin vessas "äiti onks tää ihmisten vessa?" häh? "Ihmisten vai naisten vessa?" naiset ja miehet on kaik ihmisiä ja lapsetkin on ihmisiä!! : D

S

Citykuvii

Me Lennin kaa Hand Made nami tiskillä ja Lenni arskat päässä, nää ei tosin ne mitkä ostettiin, napsi siitä telineestä aina uudet päähänsä :)

11Germany..loistava menevä esitys, otti yleisön ja lavan kokonaisuudessaan haltuunsa..laitan tänne muistiinpanoi :)

S

Ukko ulkomail

<3

Lenskin timmuliripset..pus

Rakas poika sylissä, Euroopan parasta musaa, ystäviä chatlinjalla. Huikee olo.

14Romania on ihan huikee, se kyl pärjää varmasti. Nää melki kaik niin hyviä ja ihanan persoonallisia. Ruottikin niin hyvä! En malta mennä nukkuun : )

Lenni on niin kaunis sylissäni. Levolliset kasvot, rento asento, niin pehmoinen iho, silmäripset, pikku nenu ja suu avoinna, niinkun pitäiskin meil kaikil olla jos emme jännitä leukaluita tai pure hampaita yhteen. Lapset on niin sulosia ja niin viattomia. Keho on voimissaan ja liikeradat täydellisiä, elämä edessä, onnellisia pienestä, elävät hetkessä, sydämellistä naurua ja täyttä rakkautta läheisiä kohtaan. Hymyä, hihkuntaa, askelia, vauhtia, ovenkahvoja, nappeja. Ei mitään kauniimpaa olekaan kuin poikien yhteiselo ja leikki. Ikävä Linoo.. 24h, haen aamupäiväl ja niin se vuorokausi menee ja pitkältä tuntuu olla erossa näin kauan.

18Denmark.. Kaunis esitys..paljas jaloin..hyvä biisi..ekaa kertaa rupes jalka vipattaan sitten Kristan :)

En osaa keskittyy pelkkään televisioon ja kai kun ei oo juttukaveria niin kirjoon ajatuksia tänne..vaik nautin suuresti kaikesta tästä tässä hetkessä. Sydän ihan pakahtuu.

S

KESÄ

Istutaan iltaa, ilma lämmin, tyyni järvi, auringon värjäämä taivas, kukkeja, punaviiniä, juustoa ja jädee mulle : )

Tää ihan harvinaista herkkua!

Timmulit sulkeutuu pian mut tää hetki on ihan kesäiltojen virallinen aloitus :)

17.5.2013

Kimppasyli

Isi ja nuorimmaiset sylikkäin.

Tääl oli akkavalta hetkellisesti kun nuorin sisko ja Anne meil. Iski venaa lentoo Italiaan ja vois jo pian illastaa saapasmaassa mut ryanäri on myöhäs jo toista tuntia. Lino soitti just isälleen ja kerto et "Anne nukkuu minun kainalossani".

Mä unelmoinu punaviinistä tai vaan istumisesta hetken terassil mut meinaan nukahtaa tähän Lennin viereen jo.
Mieletön kesä ja mul oli ekaa kertaa shortisit kun oltiin 2,5h lenkil Sofian kaa..lenkki sisälsi poikkeemisen Sennil sekä mutsilla. Hauska reissu ja kun Lino ja koirat jätettiin äitelle ja vedettiin reippampi lenkkiosuus ja onninpolulla mäkireeni..juma miten jyrkkä, ei meinannu alaspäin uskaltaa tulla. Mut hyvin tarkeni iltakasiin lyhyis vaatteis, ihan tajuttoman lämmin.

Kynsilakkaa varpais..meni kolme kertaa uusiks kun aina jompikumpi hyppäs jalkojen päälle tai ite unohdin ja potkasin jonnekin ja sit aineel pois ja uudelleen..: ) oikeen säätöö.

Linon kaa oltiin töissä ja Lenni nukku mummelin pihas päiväunia. Käytiin myös kahestaa Vallesmannis syömäs, ihanan kevyttä ison lapsen kaa kahestaa. : )

Huomen ruokamessuil ja clas ohlsonille lelukorei/vaatekoppia hakemaan, ihana kaupunkipäivä tiedos!

S

15.5.2013

Istuttamata

Tuo lyhty ollu vailla paikkaa ja käyttöä kun lasit hajonneet ja kynttilä ei tuulessa pala..sisäl ei löytyny paikkaa ja nyt niin nätti pikkuikkunalla kukka sisässään.

Ikean ihmeitä nuo kaideruukut ja kyl onkin käteviä, mul tulee niihin yrtit kasvamaan jahka saan nuo tuosta toisiin ruukkuihin, mut ihania kesäjuttuja. Aika on tosi kortilla kaiken ylimääräisen suhteen ja en tajuu koska saan kukat laitettuu, meinaan nukahtaa tähän Lenniä nukuttaes mut tiskit odottaa tai ainakin osa jos kaikkee ei jaksa. On tää välillä niin hulluu menoo.

Lino pidetty ilman päiväunii ny kohta viikon ja silti vieläkin hereil, tuntuu et se nukkuu 9h vrk..liika vähän. Tiskikone on pääl, pesukone on pääl ja luomet silmien pääl. Unelmoin et saisin joku ilta edes vartin istuu uudel terassin sohvalla johon en oo tainnu viel ees pyllähtämään. : ) Lenni on melkosen vauhdikas, eilen hajos suuri valkonen lasiruukku, tänään hopealasinen kynttilänjalka ja osaa avata ulko-ovet eli karkailee. Lino onneks kertoo aina missä menee ja kun jotain on tapahtumassa. Lino, äitin pikku vasikka : )

13.5.2013

Uus elämä

Uus elämä..noil kumppareil meinaan, ihanat!
Sain ne äitienpäivälahjaa pojilta ja nyt kököttää terassilla niin että nään söpöläiset olkkariin kokoajan. Lapset tääl salaa istuttaneet kukkasia mummelin kaa ja Lino osas pitää salaisuuden ja kukat kumppareis yllätyksenä loppuun asti.

S

Kaaliloodake

Oon ollu kokopäivän todella väsynyt ja niin poikki etten oo uskaltanu istahtaa etten nukahtais joten mulla tulee vastareaktio ja keksin kaikenlaista tekemistä. Aamulla heti siivottiin Lennin kaa eteinen, avattiin ulko-ovi ja aurinko tulvi sisään, mikäs siinä ravistellessa mattoja ja lakastessa. Lenni meni kynnystä edestakaisin ulos ja sisälle ja raahas kenkäkaapista kenkiä pihalle ja hienosti myös huolehti ne takas sisäpuolelle, kävi viel hakeen isi niken lopuks kun huutelin poikaa jo sisätiloihin. Ihana kesä!

Eteinen on nyt jo niin käytännöllinen ja kaappi imee sisäänsä paljon kaikkee, kahdella hyllyllä 30 paria kenkiä, ihanaa ja ne näkyykin ihan suht hyvin ettei oo vaan kasas jossain eli tulee käytettyäkin kun aina vaan niitä yhtiä.

Puuroa ja ulkoileen, Lenni nukkumaan ja Linon kaa järkkäiltiin lehdet keräyslootaan ja kerättiin roskia, huolehdittiin kukista, sisälle mentiin tekemään kaalilaatikkoa, multa puuttu meirami ja puolukatkin oli päässy loppumaan, mut ite söin sitä niin paljon tänään, muut vähän vähemmän..ei toi kaali houkuttele, mut koirat ihan hulluna siihen. Me vedetään toinen loota huomen koirien kaa, onneks edes ne syö. Mul on nuorimman siskon Kotiruoka opus aina välillä käytössä, tsekkaan keittoaikoja ja just tälläisiä perusreseptejä.

Äitellä oli kouluasioita aamupäivä joten työpäivä ajoittui iltapäivään. Vihersmoothie aina töihin evääks ja juma miten ne on taas hyviä, mieletöntä herkkua ja sit kun laitan sen montulla hetkeks kylmään ja juon huoneenlämpöisyyttä viileämpänä, todellakin kuin jäätelöä. Muuten vältän kylmiä asioita mut vihereihin sopii ja antaa lämmitä suussa sit.

Takas jo pian kotio, Lenni nukku ja Lino se hääräili Aleksin vanhoilla lasten pikkutyökaluilla. Sisällä lämmitettiin uunis taas sitä kaalilootaa ja nyt ei tosiaan lapsille enää kelvannu kun pari lusikallista..kai tottuisivat jos kaali kuuluis päivittäiseen ruoanlaittoon niinku Venäjäl.

Sokerivehnälakko toimi toivotulla tavalla hyvin pian, 7pvän jälkeen turvotus vatsasta laski, olo koheni ja vatsaa ei koko ajan nipistelly, kevyt ja energinen olo. Mut ei se lakko nyt viikonloppuna pitäny, annoin mennä juhlis kakut kurkusta alas..itsekurin puutetta, toisaalta haluttu tavoite saavutettu ja riippuvaisuuskierteestä eroon pääseminen. Nyt kun ei tee pakottavasti sokeria,suklaata,leipää tms..mieli vaan nyt taas arkipäivät ilman herkkui, paitsi et mulle tulee ihania herkkuja Fitnessfirstiltä pian, jee!

Niin siis koko päivän väsy ja nyt olis taas energiaa, niin ja väsymys johtuu parista heikommanlaisesta yöstä kun Lenni vähän pipi, yskii ja nenästä räkää ja sellaset 10-20 saa herätä yön aikana. Tänä yönä me nukutaan!

Mul on viel talvirenkaat..hys..Kumikorjaamol tiedetään et tuun yleensä vast lähemmäs kesäkuuta, aattelin yllättää ne ja mennä jo huomenna, eli toukokuun alkupuoliskol!
Autonhuoltohommat kiinnostaa nääin paljon : )

S

12.5.2013

<3

Pesen varpaat, pesen tukat, pesen poikien paidat ja sukat.
Naurua teistä en voi pestä, nauru se tulee sydämestä!

Äitilookki


Anne nappas äitienpäivälookin ja kai mä enemmän teiniltä näytin ku mutsilta, ainakin tuo lipari päässä. Anne toi mulle ystävänsä isosiskon vanhan takin 10 vuoden takaa, makee ja tuli heti käyttöön, en oo ennen tollasta vihreetä käyttäny..meni hyvin valkoisten vaatteiden kaa mut Sennisisko sano et tulee hippivaikutelma et vaaleetukkaselle sopis toi väri paremmin. Tuo vihree tuntuu sopivan kaikkien kaa mut erityisen hyvin vaalean kokonaisuuden kaa.

Housut ihan mielettömät, Friendtex housut, valkoharmaa kukkakuosi, antaa likaa anteeksi tuo kuviollisuus..silti niin raikas vaikutelma ja kuminauhavyötärö ja pysyy päällä..toisin kuin lukuisat farkkuleggarit. Ihanat päällä..nää tulee oleen mun jalas koko kesän..toivottavasti ei löysty liikaa, nyt jo äite sano et vähän liika isot..sit vaan kavennetaan jos niikseen.

Kors ballerinat, joita ostin kahdet eriväriset viime kesän aleilta, oli puoleen hintaan ja niin upeet et Anne jo kävelly aiemmin ostamansa omat puhki. Kors laukku, mikä ollu mul ny 1,5vuotta ja on käytös toiset samanmoiset ainakin, tilava, menee rattais hyvin, pitkä hihna, nahkaa, väri sopii kaikkien kaa jne.. kultaset yksityiskohdat joskus häiritsee liikaa silmään, aika pramee ja seuraava laukku saa ollakin hillitympi. Erittäin laadukas kassi ja vaik mitä kaatunu siihen niin aina lähtee ja paranee vanhetessaan.

Valkoinen läpinäkyvä pusero pitsiyläosalla, koko L ..ei ollu pienempää, Friendtex ja alla valk perustoppi. 30v lahjaks saamani Gant kello ja keskenmenolohdutushopeakoru toises kädes, minkä Anne sillon mulle teetti.

Espen lippis..samanlainen minkä Lenni sai 1vee lahjaa ja mitä Lino tosin käyttää ny. Vihersmoothie..paras palautusjuoma 16km lenkin jälkeen. Ripsaria ja poskipunaa, pikameikki suihkun jälest ja haipakkaa lasten ja miehen luo anoppilaan. Niin ja pallohuivi Tullintorilta ANI liikkeestä.

Kiva et Anne otti tän asukuvan..olis hyvä ottaa useammin et muistais taas miten, milloin ja mihin yhdistellä mitäkin : )

S

Multimedia message

Illalla festareilla tosin jo hieman paleli....

Annin ristiäiset

Lauantaina Annen kummityttö Anni sai nimen kauniissa säässä

Multimedia message

Ihanaa äitienpäivää!!

Meillä on ohjelmassa olemista yhdessä ja kukkien istutusta. Tosin äippä karkaa pian lenkille Annen ja Sennin kaa ja pojat lähtee anoppilaan. Sain Gup-Ä kortin..Lino piirsi viel sinne meidät kaikki kyytiin. Mansikoita, mustikoita ja perus kaurapuuroa. Illalla nään oman äidin isovanhempiemme luona minne kokonnutaan koko suku.

Ihanaa kaunista sunnuntaipäivää kaikille!

9.5.2013

Kello kaulassa

Mentiin lasten kans kahdeksan aikaan ulos vähäks aikaa, joo kuulostaa myöhältä mut jos kuudelta herättiin vasta päiväunilta niin se kahdeksan oli ihan luonteva ja ylipäätään harmittaa välillä toi kellon kyttäys, mua itseeni kun ei häiritse paljonko se on vaan menee sen mukaan miten elämä menee ja miten lapset väsyy jne..fiiliksen mukaan. Tietyt rutiinit hahmottaa lapsille missä vaihees päivää mennään mut hölmöö on hokee lapselle et kun kello on jo sen ja sen verran ja nyt pitäis jne..huh : ) Kellot kuuseen!

Linolla tuli ulkona pissahätä ja ihana kun lannoitti sit meidän vasta istutetun kirsikkapuun. Naapurin rouva mua valaisi viimekesänä siitä kuin lasten vielä niin puhdas pissa on parasta lannoitetta myös syötäville kasveille ja hän kippaa lapsen potan tomaateilleen..paljon typpeä. Meil tulee lannoitetta siis litrakaupalla.

Virittelin just yrttejä pöytäpuutarhaani, viimeks yrtit ei jostain syystä lähteneet kasvuun vaik kaikki on erittäin yksinkertaista..senkun heität ruukut lampun alle ja vettä astiaan sekä 1tl ravinnetta ja töpseli seinään niin vesi kiertää jatkuvasti. Nyt yrtit on tääl pikkuhuoneessa ikkunalla ja tänne paistaa aurinko päivällä, saa siis ihan varmasti nyt tarpeeks valoa ja olis ihanaa hakee salaatit aamupirtelöön.

Parin viikon ajan on viherpirtelöä tullu tehtyä, se on jännä miten talvella ei tehny edes mieli mut kevään tullessa sitä oikeen himoitsi ja jos en aamulla tee niin tänäänkin sit jumpan jälkeen oli ihana juoda proteiinipaukku kaikkine vihreineen.

Heittelin kukat ruukuineen paikoilleen terassille, istutan kun ehdin, täl hetkel on aika hemmetin monta asiaa mitä olis kivakin tehdä..kaikki aikanaan. Terassi on niin kesäisen näköinen, just sellanen mistä aina haaveillu, nyt siel on löhösohva ja ruukut yrteille. Riippukeinu viel hankkimatta, se kulmaan roikkumaan ja sit ihana kiikkua siinä.

Lenni nukahti kylvyn jälkeen niinkun aina mut Lino tais valvoo aikas myöhään, niin no isänsä kaa nukkuivat reilun 3h päiväunet. Mä nukuin kahdet päikkärit tänään..luksusta. Pikkasen väsynytty porukkaa, ihanaa et mahdollisuus huilia ja ilta oli niin kaunis auringon paistaes ja auringonlasku upea.

On monelta suunnalta kuulunut viimepäiviltä kaikkia kovia juttuja, toivotan asianomaisille paljon voimia ja rakkautta, suuri halaus.

Elämä on hurjaa välillä ja siks muistetaan olla joka hemmetin hetkestä onnellisia ja eletään kun viimeistä päivää sillä ikinä et tiedä mitä huomenna tapahtuu. Välitetään toisistamme, näytetään se ja ollaan positiivisia. Hymy, halaus, läheisyys, hipaisu, katsekontakti, keskustelu, kuunteleminen, niin pieniä ja niin tärkeitä..mitä haluatkaan itsestäsi antaa ympäristöllesi, toivottavasti kaikkea hyvää.
Rakkaus on tajuton voima!

En ole uskonnollinen mut tää sopii tähän hetkeen nyt niin hyvin.. Hyvää yötä, jeesus myötä, kiitos tästä päivästä! : )

S

Kukkeja

Tän päivän ohjelmassa oli vierailu Puutarha Mikkolaan. Oon joka vuosi ollu liian myöhään liikenteessä ja näin ollen lempikukkaseni hortensiat jo menneet, tänä vuonna tilasin ne jo huhtikuun alussa, että varmasti saan. Punertavia oli enemmänkin tarjolla mutta valkoisia tuntuu olevan vähemmän. Puutarhalta ostin jo muutamat kesäkukatkin, valkoisia nekin, lupas että kestää hallaöitä..ja nyt jo unohdin kukkien nimet.. Kesäkuussa haen väriä ja kukkia lisää, ihanaa aloittaa kesäjutut jossakin määrin jo nyt.

Eilen illalla tuli Esalle hälytys ja yleensä miehestä kuuluu joku vaik tekstari ja tilannetietoo parinkolmen tunnin sisään, nyt ei kuulunu miehestä mitään ja sitä rupee jo huolestuun, kunnes kahden aikaan yöllä saapui kotiin. Lentokone oli ollu väärinpäin järvessä. Miettii sitä mökkiläistäkin jonka pihan täytti lukuisat hälytysajoneuvot, helikopteri jne.. Yksi ihminen ja koira menehtyivät. : (

Yö meni miten meni, Lenni herää säännöllisesti seiskalta ja kun isot pojat oli viel sängys ysin aikaan niin me mentiin Lennin kaa päiväunille ja nukuttiin niin sikeesti kaks tuntia. Siittä anopille makaroniloodalle ja kukkareissulle.
Täs kohta mennään ottaa viel toiset unet. Tälläinen vapaapäivä keskellä viikkoo on ihana huilipäivä ja viikonloppuna jaksaa ihan eritavalla hääräillä kaikkee kun ei koko viikon univelat paina päälle.

Lueskelin just hesarin uutisia, alla on hyvä juttu "istuminen tappaa", asiasta minkä oon tuntenu kropassani jo kouluaikoina..kun en pystyny istumaan, ihanaa, että tää asia rupeis muuttumaan pikkuhiljaa ja tästä istumiskeskeisessä yhteiskunnassa tapahtuis muutosta.

Kirjotinkin joskus et uskon tulevaisuudessa ihmisten tekevän työtä samalla kävellen vehreän luonnon keskellä, on se sit oikeesti luonnos kävelyä tietokonelasit päässä tai sit kävelymatto ja vehreys siel toimistossa.
Työpöydästä on helppo saada itsekin tehtyä seisomakorkea, kuormalava tai kaks alle, ei se kaunis oo mut toimii.

http://www.hs.fi/m/terveys/Istuminen+tappaa++kaikkia+haittoja+ei+viel%C3%A4+edes+tiedet%C3%A4/a1367987871493

Lenni on ihan tajuton häsääjä, en ehdi siivoon sen jälkiä enää, nyt kun ylttää ihan joka paikkaa ja tavarat lentelee mis Lenni menee. Makaa just mun vattan päällä ja miettii et pitäiskö luovuttaa leikki ja painaa silmät kii..ei nyt meni palapeliä rakentamaan, hienosti osaa eläinpuupalapeliä tehdä.

Tänään olis juoksulenkki ohjelmassa..just täl hetkel motivaatioo toosi vähän, ehkä pikkutorkut antaa energiaa.
Tääl huonees haisee etikka, mul lasten kannellisten jakkaroiden sisäs etikkaa ja ruokasoodaa jotta sais ummehtuneen hajun pois.

Illal kun isi ei ollu kotona, nukutettiin Lenni enste ja Lino makoili sen aikaa jalkojeni päällä kysellen "äiti miten tää talo on rakennettu, miten vessanpönttö on tullu tänne, miten pöydät on tehty, missä ja miten junat tehdään..jne??" Lenni nukahti kaikesta pölötyksestä huolimatta ja sit siirryttiin Linon ja isin sänkyyn mis Lino neuvo et "laita pää tohon tyynylle ja mä tuun sit tälläin kainaloon ja siinä me yhdes katseltiin galaxy tabilta googlen kuvahausta hiekkalaatikoita ja leikkimökkejä ja mietittiin et minkähänlainen meille olis kiva.."tikapuut ja ruori siinä täytyy olla!"

Heräsin puolilta öin Lino vierelläni ja Lenni seiso sängyn vieres, voi pientä, ihmetteli kai missä äiti on ja yksin toinen nukkumassa, onneks oli jääny eteisen valot päälle ja osannu suunnistaa meidän luo. Lenni mukaan ja omaan sänkyymme, nukahdettiin hetkeks kunnes herättiin taas kun isi tuli. Yö oli levoton. On ihanaa huilata ja tää sadepäivä on siihen ihan paras!! Muuten olisin kai ulkona kukkia laittaas : )

S

7.5.2013

Kelloa vastaan

Mä elän sillon täysillä kun saan mennä kelloa vastaan.
Sana kiire kuvaa tätä päivää hyvin vaikken sanaa halua käyttääkään sen negatiivisen vivahteen vuoksi.
Hektinen on kivempi sana : )

Nyt kotona ja kello saa olla mitä on..enää ei sil merkitystä kunnes kuudeks Sennin synttäreille..Onnea systeri, taitaa olla jo 26vuotta..pikku-Senni!

Suloiset pojat nukkuu, Lenni ulkona, Lino sängyllä ihan nurinpäin. Olin himas tiukille niin et äite ehti just kotio asiakasta vastaanottamaan. En huomannu montulla katsoo kelloa ja sit tulee jo hoppu kun tajuaa et fillaril kestää puoltuntia sotkea kotio. 23min tarkalleen..enemmän alamäkee.

Ihanaa olis kulkee koko kesä pyöräl jos vaan on viitseliäisyyttä siihen. Pitänee ottaa niin tavaksi ettei sitä enää kyseenalaista niin kauan kun lapsia ei tarvii kuskata mihinkään. On tää luksusta kun päivän liikuntakin on periaattees ny tehty. Vaik vois sitä viel synttärijuhlille vaunutella.

Makaan sohvalla, Masi on mun kylkeä vasten, turkki turkkia vasten. Koskahan sitä uskaltautuu uimaan luonnonvesiin ja eroon talviturkista. Söin muuten mustaamakkaraa taas tänää kun isä toi sitä töihin, hyvää on mut kyl potkii ylös näin jälkikäteen.

Oon jo ihan innoissani huomisesta pyöräilystä töihin ja töissäolosta, on siel niin ihanan hektistä, onneks ehdin tuon huhtikuun työjuttui treenaileen ennen tätä kesäshowta, kaikki siel niin kehittyny ja asiat selkeempiä kun ennen äitiyslomaani. Hienoa eteenpäin menoa. Huippukiva työpaikka.

S

6.5.2013

Paras soppa

Tuli niin hyvä soppa et söin just iltapaloiks kaks lautasellista.
Sain kuorittua vihanneksia itekseni kun pojat olivat isänsä kaa istuttamassa kirsikkapuuta tai Lino eka ja sit kun housut kasteli letkulla ja tuli sisälle..oli Lennin vuoro mennä ulos ja sit Linokin siel jo juoksenteli taas roikotellen eli liian vähissä vaatteissa.

Porkkanaa puoli kiloo, 10 pienehköö perunaa, kaks palsternakkaa, vartin päästä kesäkurpitsa ja pala inkivääriä. Merisuolaa sitruuna vivahteella, ostin messuilta uusia makusuoloja, kristallisuolaa, kurkumaa 1tl ja mustaapippuria sekä reilusti timjamia. Sit sitä Kamomillasta ostettua curry mausteseosta puoli teelusikallista ja vähän nokkosta. Hautui hiljaisella tunnin verran, kookosmaito, pala voita ja soseutus. Ihan käsittämättömän hyvääää! Lapsille vähän raejuustoo päälle ja ite söin muutaman suolakurkku kauraleivän kera.

Lenni on ihan hulluna suolakurkkuihin, en mä edes tiä onks ne hyväks pienelle, pari oon antanu kun oikeen vinkuu purkin nähdessään.

En todellakaan oo mikään kokki enkä osaa laittaa ruokaa, teen omia sössöjäni ja tuntuu niin hienolta kun ne sit maistuu oikeesti herkullisellekin viel..niin ei oo aina : )

Kävin lenkillä. Juoksin kaks kertaa Onninpolun ympäri, se on n. 2,4km per kierros ja mul oli Sport Trackeri päällä eli satelliittimittaus ja aikaa tähän meni 29min. Kirjotin just eilen että haluun juosta 10km/h..no tuo oli 9,7km/h ja alle viis kilsaa. Mä niin toivoin et vauhti olis ollu kovempi, olin todella hengästynyt. Nyt oikeen harmittaa etten oo kokeillu aiemmin vauhtilenkkiä..aina vaan hidasta ja hengästymättä, en osaa liikkua niin että hengästyisin ja tässä tulos. Vaik sitkeyttä löytyy pitkille lenkeille niin tää ei menny nyt yhtään hyvin. Kokeilen muutaman päivän päästä uudelleen ja jos vauhti ei tuosta kohene, saa maratonhaaveet haudata. Toki voin mennä aina juoksemaan mut se että pääsis maaliinkin, tuntuu uskomattomalta..tietty kiva tavoitella sitäkin mut ompahan realiteetit olemas päässä.

Eka kiekka oli raskas 15min, toinen huomattavasti helpompi 14min. Upee ilta-aurinko, mukava maasto ja Masi oli vapaana vieressäni ja ei haukkunu vaan totteli mua ja seuras käskystä, hieno kokemus. Hyvä poika, hyvä Masi!

Telkkaris tulee peli, kuuntelen mut en oo päässy istahtamaan viel. Kohta Lenni on unessa ja sit meen juttelemaan Linon kaa. Telkkarista kuulu tulevan "joku" mainos..ihan huippu, ainakin kuullun perusteella!

Huomenna töihin fillarilla, se on mahdollista kun lapset kotihoidossa, nyt vasta tänään tajusin! Jee!

S

5.5.2013

Tapuli..mun temppeli

Tein just joogaharjoituksen auringonlaskua sivusilmäillen. Pitäis kai joogata auringon noustessa mut mulle tää aika mitä parhain, voisin sen viettää sohvallakin mut kroppa huusi liikettä niveliin ja kudoksiin.

Olkkarin lattialle matto, katse maisemiin..niin ja tänään kun pinnasängyn hakija kävi niin kehui maisemiamme ja mä siihen et niin jos muistais ja ehtis ihailla.. Mikä mua vaivaa, mitään ei saa pitää itsestäänselvyytenä ja ennenkun istuin aamusin ja ihailin maisemia jopa sähkölinjoja järvimaiseman ohella niin nyt on unohtunut..joten kiitos muistutuksesta, aion pysähtyä nyt useammin katsomaan luontoa ympärillämme.

Niin se matto siinä ja auringonlaskun elävöittämä taivas upeine väreineen, temppelinäni toimi tapuli, malliltaan niin kaunis ja suoraan edessäni, teki taianomaisen harjoittelusta tämä kaikki kauneus. Tein astangasovelluksen, sillä oon huolissani vatsalihaksistani ja kun ykkössarjaa olin päässyt tarpeeksi pitkälle niin ennen loppuliikkeitä otin pikkupilatespallon avulla vatsalihasliikesarjoja ja hooveria ja kun olin tarpeeks itseäni rääkänny (olipas hauskaa) niin eikun uudelleen astangaharjoituksen pariin ja loppuliikkeisiin.

Ajatukset harhaili paljon ja kaikkee tuli pohdittua, päälimmäisenä hyvä mieli kaikesta ja varmuus et kyl selviän siitä maratonista tästä heikosta treenistä huolimatta. Mul on kolmeviikkoo aikaa harjoitella joista kaks ekaa ihan täysillä. Mun olis ollu syytä tehdä vauhtilenkkejä, oon niin mukavuudenhalunen juoksun suhteen et en halua hengästyä ja lenkit onkin suht rauhallisia vaikkakin pitkiä. Huomenna aion juosta 10km/h vauhtia niin kauan kun pystyn eli ehkä 5km :) katotaan.. Annehan juoksi sitä vauhtii koko puolikkaansa 21,1km.

Jäätävä ketutus oli päivällä..ihan tajuton, olin ihan masentunu ja kaikki tuntu tosi raskaalta ja paskalta jne.. Onneks se ei kestäny kauaa ja oikeestaan loppu viimeistään kun puhuin Annen kaa maratonpuhelun ja kun vaan laitto niitä tiskejä koneeseen innostuneesti..et kyl nää nyt puhtaaks tulee. Meil siis ongelmana et astioihin jää se huuhteluvesi paskoineen. Eli ketsupit ym ruoka ja lika lähtee mut sit sellasta pientä pilkkua kasoittain paikois mihin ei huuhtelu oo tarpeeks ylttänyt tms..ja suodattimen oon putsannu. No joo..käsitiski helpompaa ja nopeampaa..en ymmärrä noiden tiskikoneiden päälle. Mut pääasia et hyvämieli ny!

Masentuneil ihmisil tollanen masis ja ahdistus on päivä ja kuukausikaupalla, itel oli muutaman tunnin ja jo ihan kauhuissaan et mikä mul on ja häh. Ei oo helppoo sellanen ja se tekemisen vaikeus jne.. Elämästä häviää ilo, mut ei anneta hävitä vaan se kaiken tekemisen ilo on parasta elämässä, pidetään siitä ilosta lujasti kii!

Mama matkalla maratonille - kevyesti ja luonnollisesti, itseään ja kehoaan kuunnellen ja uutta opiskellen

S