31.3.2012

Kilo kasviksia


Vauva 5 vkoa ja hymyjä tulee yhä useammin.

Meil oli kiva päivä tänään maatilalla, siitä kuvien kera lisää myöhemmin. Nyt reseptiä viel kun muistaa et mitä tuli laitettuu.

Ihan huippuhyvää ruokaa tuli vahingos tänään. En jaksanu lähtee kauppaan vaik piti ja kaivoin kaapista kaikkee mitä löyty, hyvä niin, tuli jääkaapin tyhjennys ja hyvä mieli uudesta onnistuneesta sapuskasta.
-500g luomu porkkana pussi, pilkoin melko pieniks palasiks, heitin pannulle reilun kookosöljyn kera miedolle lämmölle.
-raastoin inkivääriä n. 2tl
-parsakaali pieniks palasiks
-ripaus intiaanisokeria
-2 luomu sipulia
-kukkakaali pilkottuna mahd ohuiks siivuiks
-avokadoöljyä reippaasti
-voita n.1rkl mausteeks
-kristallisuolaa
-desi vettä

Sapuskat hautu kannen alla n.40min kun en ehtiny aiemmin syömään, lopputulos oli ihanan rapeita, kosteita ja samalla suussa sulavia kasviksia. Ei siis niinkun keittettyjä pehmeitä vaan sopivan rapeita haudutettuja kasviksia.

Kukkakaali ja sipuli oli ihan parhaita just tuollain tehtynä. Tuli ihan thaimaa fiilikset ruoan koostumuksesta. Sapuskan kera söin saaristolaisten ruisleipää reilulla juustomäärällä.

S

30.3.2012

Eteisen avajaisista t. Anne

Touhutorstai

Pari viikkoa sitten puhelimeen tuli joku tärkeä päivitys ja kun sen tein on tää puhelin toiminu taas kuin unelma, lukee mun ajatuksia ja on nopee. Jouduin niin monimutkaisesti tätä Nokia E7 käyttämään kun ei reagoinu esim osoitekirjaan kun rupes kirjoittaa alkukirjaimia ja vaikka paino nappeja niin ei tapahtunu mitään. Tää on niin paras puhelin mua varten, kosketusnäyttöö kun en osaa käyttää, täl näppiksel käy blogitekstitkin nopiaan.

Stadiumilla jäsenille kaikki -25%, mieletön ale! Tekis mieli jotain Peakin ulkoiluasua, mikä ollu tarkoitus ostaa jo vuosia, mut oon menny samoilla vanhoilla, nykyään jo risasilla ulkoilupuvuilla. Viimeaikoina tosin toppaliivi ollu kovassa käytössä, kolmisen vuotta sitten ostin harmaan hupparin ja sen toppaliivin h&m ltä ja ollu niin kovassa käytössä ja välillä siskolla käytössä ja taas kun se kyllästy niin mulle takas, vaik oli halppiksia niin on kyl edelleenkin virheettömiä laadultaan.

Tänään oltiin Tinen ja lasten kaa pomppukerhossa, vauvat rivissä kaukaloineen tuhisemassa. Lino oli pitkästä aikaa siel iloinen ja innokas. Roikku renkaissa, muisti sen ja oli niin ylpee kun osas ihan ite. Pomppi trampoliinilla ja pelattiin sählymailoilla palloa, hienosti osaa pelata ja ottaa lavalla kii pallon ja lyödä takasin, siis ihan oikeeta pallottelua!

Suuntasimme lounaalle Cafe Herkkuhetkeen, salaattia ja lohikeittoa 5,90. Jälkkäriks leivoksia ja kotiinki viel yhdet ostettiin jotta saatiin aikaan todellinen sokerimyrkytys meille äideille. Päivä meni niin rivakkaan ja lapset otti unia ihan eritahtiin, sillai et tais 5min nukkua mun pojat päällekkäistä aikaa, ei äiti saa levätä ei. Niin siks mä tätä viestiä rupesin kirjoittaan kun haluan ihmetellä et miks hitossa taas ei huvita nukkua vaik oon ollu tosi väsyny tänään. Tää on niin tätä mun elämää, energia valtaa kehon kun kello käy illal kymmenen.

Ystävien tuttavilla oli käyny varkaita, olivat tulleet lomareissulta lasten kans omakotitaloonsa ja kaikki laatikot ja kaapit käyty läpi, tietokoneet, kovalevyt ja niiden mukana tietty meni myös valokuvat. Perintökorut, arvokkaat pullot jne..kaikki viety. Jotenkin todella ahdistavaa ja loukkaavaa että joku tunkeutuu omaan kotiin ja käy sen läpi ja tuhoaa/ hävittää tärkeitä muistoja. Ihan kuin koti olisi häpäisty. Ulkovalaistus taloissa siis kunniaan ja naapurivahdit ja muut varmuustekijät käyttöön. Harmittaa heidän ja varsinkin lasten puolesta.

Tänään tuli ihan loisto smoothieta, joskin tarkoituksella jätin pahimmat maut pois.
-liotettuja cashew pähkinöitä 2dl
-raakamaitoa 1l
-chia siemeniä 5 rkl
-lucuma hedelmäjauhetta 3tl
-banaani
-gojimarjoja 2dl (kannattaa liottaa, niin vatsaystävällisempiä)
-tyrnijauhetta 3tl
Ei tarvinnu mitään makeutusta vaan oli niin pehmeän hyvää, olisin tietty lisänny tuohon viel kaakaovoita tai kookosöljyä tms.hyviä rasvoja mut ne hallitsee makua niin paljon et vieraille en uskalla niitä tarjota. Vaikkei pirtelöiden hyviä tarvitse ollakaan jottei tuu syötyä liikaa tai liian nopeasti. Voi kun oppis joskus syömään ylipäätäänkin sillain sopivasti eikä aina täyttävästi.

Luin tänään mtv3.fi uutisia ja siel oli otsikko vehnän vaaroista, ajattelin vaan ettei oo totta, ihan kun toi nyt on uutinen. Hämmentävää, ihan kun asiasta ei oltais ennen uutisoitu.

Seuraan täs sivusilmällä uutta Vankikarkurit ohjelmaa, ihan hyvä. Nyt olis tärkeintä nukahtaa, tässä mä lyhennän mun yöuniani, toisaalta odotan seuraavaa syöttöhetkeä, vauva nukkunu jo reilun tunnin, näin alkuillasta unet sillä paljon sikeämpää kun aamuyöstä.

Mulla on nää äiten tekemät ripset ja on nää mielettömät kun aina virkeen ja laitetun näkönen. Ripset ja isot nappi korvikset niin lookki kunnossa. Ei tarvii kun vähän poskipunaa ja ehkä ripsaria alaripsiin niin valmis ihmisten ilmoille. Ilman ripsiä oon niin väsyneen näkönen varsinkin kun omat sojottaa alaspäin. Näihin ripsiin ei sais kiinnittää ite mitään huomioo, ei sais räpeltää, vaan antaa olla vaan, niin kestää hyvänä pitkään. Tuli siis mieleen kun löysin taas sormeni silmistäni. Jotta saman ilmeen sais kun näillä, pitäis laittaa nestemäinen kajal, luomivärit ja paljon ripsaria, sitä ennen kääntää pari kertaa ripsiä ja tulos ei montaa tuntia pysy siistinä kun taas jo väsyny ilme. Mahtavaa siis että mahdollisuus äidillä käydä näitä laitatuttamas, lapset aina mukaan, vauva nukkuu turvakaukalos ja heijaan samal sitä. Lino leikkii innoissaan Pepen kaa ja jatkuva kälätys kuuluu aina hoitohuoneeseen asti.

Nää asiat taas niin hetken mielijohteesta kirjoitettuja.

Piti viel sanomani et mikä ihme tuos Iholla sarjassa kiehtoo, onko se ihmisten aitous ja koskettavuus, samaistumisen mahdollisuus ja rohkeus tuoda yksityisyys julki?

Huomenna taas kivaa ohjelmaa tiedossa.

Vankikarkurit ohjelma hyvä, kun päätty hyvin, just tällaisia tykkään katsoa niinku csi, et asiat ratkee, eikä jää ens viikkoon ja ikinä tuu sitä seuraavaa jaksoo kuitenkaan nähtyä. Onnellinen loppu aina paras.

Nyt vaavi hereillä ja pian yhdessä sen kaa untenmaille. Kasvanu niin paljon. Jo 60cm vaatteet käytössä, Lino oli 1/2 vuotias kun niitä pidettiin. Ens viikolla aloitan ristiäis suunnittelun, kivaa, vaikken mitään erikoista aiokaan.

Verhot haluaisin pesettää, ne niin karsees kunnossa, vai meniskö viel yhden vuoden tuos roikkumas kaikkine somenjälkineen ja tahroineen. Olkkarin verho ja sen takunen on Linon paloasema ja se tanko mitä alas laskeudutaan. Roikkuu verhossa tahmasin pikku kätösin ja leikkii hälytystä, eihän se asia muutu vaik ne pesettää, joten turhaa taitaa just nyt olla. :)

Lenkki keskellä viikkoo

Meidän ja mummelin mukana myös koirat Roope, Masi & Topi. Tapulikirkkoo käydään aina Linon kaa ihailemassa ja sen kohdalta autolla ajaessa ruvetaan laskeen kymmeneen ja sit koti jo näkyy. Ennen Linolta unohtu aian kolmonen välistä, nyt rupee jo pikku hiljaa muistaan senkin eli yksi, kaksi, neljä, viisi, kuusi, seittemän, kymmenen!

29.3.2012

Iloa & energiaa

Eilen keskiviikkona kun herättiin lasten kanssa vasta 9 aikoihin, tunsin että oon heränny jostain monen päivän unesta. Olo oli niin energinen ja sain harjattua ulkoportaat, järkkäiltyä kaikenlaista ja pestyä jopa ulko-oven, siis kaikkee mitä yleensä ei edes huomaa tehdä. illalla lapset oli 1,5h mummilla hoidossa ja me Annen kans astangas.

Ihana asia on, että vaari on päässyt kotiin. Rankka matka hänellä vielä on edessä, toivoa ja ilon pilkahdusta tuo tämä hyvä vaihe, etenkin hänelle itselleen, lisää omaa sisukkuuttaan ettei se syöpä miestä vielä mihinkään ole viemässä.

S

Muokkausta

Tine lapsineen on meillä kylässä ja tuli puheeks ettei blogimme tekstit näy. Muokasin nyt tekstienkin taustat valkoisiks, niin näkyy kaikissa puhelimissakin. Ilme ei oo kaunein näin tietokoneen ruudulta, mutta välttämätön lukemisen kannalta joissakin puhelimissa.

27.3.2012

Tipusia ja juttuja

Aarikan tiput, munat ja pupu löysi mun mukaani Lahjakulman loppuunmyynnistä puoleen hintaa, mikä sekin tuntu paljolta, mutta ovatpahan ikuisia ja ajattomia pääsiäiskoristeita. Koristeiden seurana mun rucola-tattari-juusto leivät joita voisin syödä aina ja vaik kuin paljon.

Lino oli aamupäivän papan luona retkellä, tänään vielä aamulla toivo äitiä papalle mukaan, lähti niin reippaasti ja rohkeesti papan mukaan ja kotiin takasin ei mitään kiirettä ollutkaan. Mä tääl jo istuin ja ikkunasta tielle vilkuilin et jokos poika olis tulossa kotiin ja epäilin että papan kellot on nyt jääny siirtämättä kun tasan tunnin sovittua myöhemmin auto kaarsi pihaan.

Mitäs mä tein nuo kolme tuntia, vauva tietty all the time sylissä, puhuin isän kaa puhelimes, torkahdin, juttelin vauvan kaa, luin raakaruoka.com blogia ja sain taas paljon uusia vinkkejä esim jääkaapissa makaavan inkiväärin käyttöön. Maitokeskustelua myös luin, mietin tässä just et koskahan käsitellyt maidot kielletään kouluissa. Bloggaajat kirjoittaa jonkun jutun tilastojen/kokemusten pohjalta, mut parhaat osiot käydään läpi kommenttien puolella.

Joskus viitisen vuotta sitten kun viel Atalassa asuttiin seurasin lähes päivittäin Oprah showta, ohjelma on ihan mun lemppari, en tiedä tuleeko edes enää, mut mieleenpainuvia jaksoja on tullut nähtyä vuosien aikana. Yksi niistä on lasten autismista kertova jakso. Kamalinta se että lapsi on ihan normaali esim kaks vuotiaaks asti ja sitten se puhkeaa ja yhtäkkiä lapsi ei ota enää kontaktia mitenkää ja ehkä puhekykykin häviää. Kamalaa. Siinä oli julkkisäiti, (hänen poika myös sairastunut) kertomassa kuinka ruokavaliolla oli suuri merkitys lapsen oireiden hillitsemiseen sekä jopa taudista parantumiseen. Äiti jakoi tietoutta kuinka maidoton, viljaton ja sokeriton ruokavalio helpotti autismin oireita. Oon myöhemminkin lueskellu että toimii myös adhd:n ym. sairauksien ja allergioiden kohdalla.

Muistan miettineeni et mitä ihmettä ne lapset sitten syö sillä oma ruokavalioni on aina koostunut maitotuotteista ja puuroista. Nyt ymmärrän paremmin ja tauteihin viittaavaa keskustelua luin sieltä blogista tänään. Saa viis vuotta mennä ja kauppoihin ilmestyä laajavalikoima manteli- ym. maitoja että luovun lehmän maidosta tietäenkin sen haittapuolet, on siinä paljon hyvääkin! Luomumaito ja raakamaito ne paremmat vaihtoehdot sekä parhain kai se on vuohen maito, jos eläinperäistä haluaa käyttää. Ystäväni kouluaikoina v.2000 valistivat lehmän maidon sopimattomuudesta ihmisille, muistan kyllä, mutta en oo vieläkään siihen ajatukseen valmis.

Nää mun pari ystävää on niin tietoisia kaikesta ruokaan viittaavasta ollu aina, joissain asioissa niin edelläkävijöitä, suomen raakaruokapiirien kermaa ;) Sillon kun nähdään ei keskustelua usein ruoasta käydä vaan mielummin elämästä ja onnellisuudesta sekä tasapainottelusta ihmissuhteissa.

Ajattelen että niin kauan kun tässä terveenä pysytään, on paljon muita asioita joihin on tärkeempää pyrkiä elämässään kun yksittäiset ruoka-aineet, siis kun tuol blogin kommenttiosuuksissa niin ehdotonta porukkaa.
- hedelmien, kasvisten ja marjojen lisäystä yhä enemmän ruokavalioon, ottaen ne päivittäiseksi tavaksi ja näin päivä täyttyy tasapainosta ja ne huonommat väistyy automatik
- aina positiivinen elämän asenne
- ilon jakaminen
- uuden oppiminen
- itsensä kehittäminen
- kuuntelutaidon kehittäminen
- ympäristön huomioiminen

Oprahissa oli myös taannoin jakso joka varmaan edelleen tallessa meidän digiboxilla. Jakso käsitteli miehen ja naisen erilaisuutta seksuaalisuudessa. Mies lämpiää usein välittömästi, nainen vaatii esileikiksi esim miehen avun kotitöissä, kehun tai hellää huomiota ja halailua edellispäivinä. Ne naurokin siinä että kun mies ripustaa pyykkejä niin nainen rupee lämpiään. Ainahan ja kaikkien kohdalla ei ne ihan noin mee, mut se jakso oli silmiä avaava ja anto ymmärrystä sukupuolesta johtuville eroavaisuuksille.

Oprahista oli myös vinkki tehdä ruoan lisäkkeeks tomaatti-basilika-timjami möyhennöstä, jota meillä syöty siitä lähtien usein. Ite kun ei tollasta yksinkertaisuutta keksi. Huippuohjelma sillä siinä autetaan ihan tavallisia ihmisiä ja nostetaan kissa pöydälle vaietuista asioista.

Niin yks jakso käsitteli ruokaa ja olivat käyneet salaa kuvaamassa kanaloita siis tehokasvattamoja, en oo tainnu kanaa kauheesti syödä sen jälkeen, en ainakaa sen ylen uutisoiman Atrian tehobroileri- kampanjan jälkeen. Lihan syönti melko minimissään meil tällä hetkellä vaikka jos ravintolaan menisin nii tietty pihvin tilaisin :)

Olispas mukavaa mennä joskus ravintolaan syömään, ajattelisin varmaan et kuin paljon tälläkin rahalla, kaks-viiskymppisellä olis saanu kaikkee ruokaa kotiin. :)

Meil ei oo kyl mitään unirytmiä viel tän vauvan kaa tai hienosti yrittää nukkua välin 00-06 avaamatta silmiään, vatsaansa kyllä vääntäen. Mä nukun mitä nukun. Kuuden aikoihin yleensä herää ja sylissä torkkuu päivän aikana. Nyt just sain sen syliin nukahtaan, laskin vierelleni, silmät rävähtää auki ja huuto alkaa. Ei oo tainnu tuntia nukkua putkeen makuullaan, sylissä kylläkin. Neuvolasta neuvoivat ulos laittaa vaunuihin nukkuun, kokeiltu on, vauva on sitä mieltä et vaunujen pitää liikkua ja miten mä ite pystyn lepään siis nukkuun jos vauva on ulkona. Linonkin kohdalla muistan kun sai jatkuvasti olla vaunuja heijaamassa terassilla, nyt en edes siihen hommaan lähe.

Yks päivä kun olin ihan tolkuttoman väsyny, puin vauvan turvaistuimeen ja makkarin ikkuna auki, sain torkuttua käsi aina välillä kahvassa heijaamassa. En edes muista vaikka jo olisin tosta jo kirjottanu. Mulla on käsitys että vauvat viihtyy hereillä ja paikallaan sylissä useitakin minuutteja, meillä se rajoittuu minuuttiin-kahteen ja tutilla saa hieman lisäaikaa. Ilman tuttia olis kai mulla jääny hampaat pesemättä, sen avulla saan 5min sylivapaata, edes tuo heilurisitteri ei nyt auta. Onks tää ihan normaalia, tähän väsyy kun ei saa mitään tehtyä ja huomaan kuinka Lino turhautuu kun en pysty tekeen sen kans mitään, vauvaa vaan pompotan tai imetän ja kävelen ympäri kämppää tää luuri kädessä. Tää on siis nyt viimepäivien tilanne, muutama viikko sittenhän meil viel nukuttiin tuntikin omassa pikkusängyssä.

Kellojensiirto vaikutti meillä sen että Lino menee nukkuun klo 23 ja herää klo 07 eli vanhaa aikaa 06, mitä hittoa? Eiks lasten kuuluis nukkua enemmän kun 8h. Unelma olis ku nukkuis 21-08, siihen pyritään.

Nää tekstit meidän arjesta voi vaikuttaa negatiivisilta mut ihan hyvin mielin mä tääl oon, ei viel hermostumista, kuhan ihmettelen ja yritän estää ettei mee sellaseks väsymykseks mitä Linon vauva-aikana oli. Alotin kirjottaan tätä jo aamupäivällä, nyt olis kai jutut tässä. Paitsi et eilinen vaunulenkki teki vatsalihakset hullun kipeeks, yllättävän kauan niiden palautuminen kävelykuntoonkin kestää.

Kivaa päivää!

S

Tipuja

Olin vaihtamassa jouluista taustakuvaa keväisemmäks ja kun tiput löyty, meni koko ulkoasu uusiks. Mitä ootte mieltä? Menikö koko blogin luonne vai sopiiko meille myös keväinen raikkaus ja tavanomainen mustaa ja valkoisella teksti.

S

26.3.2012

Tuttimaakarit

Lapset nukkuu, ovat nukkuneet jo reilun kaks tuntia. Vauva söi välissä ja jatko uniaan. Nukuin itekin tunnin ku tukki ja heräsin ku Esa oli tullu kotiin ja ihmetteli vieressäni nukkuvaa perhettä. On niin levollista katsoa nukkuvia lapsia, oon ollu niin väsyny viime päivät ja väsyny tähän arkeen välillä vaik koko ajan silti nautin kaikesta mut en oo oma itseni kun en muista mistä on puhuttu tms..väsymyksen oireita. Ja tätä ei helpota se että Espe on paljon tuol paloasemalla, min. 20h tällä viikolla, luultavasti paljon enemmän. Toivon tietty että on vahvasti läsnä niinä hetkinä kun on meidän kaa ja äsken kun söi rusinatonta maksalaatikkoa, kehotin että panostais ruokailuun tällä viikolla jotta jaksaa, onneks on kiivejä.

Tulin niin onnelliseks eilen kun suostu syömään mun tekemää salaattia, kai ku ei ite jaksanu ruokaa laittaa. Voi kun söis joka päivä edes ton verran vihreetä ja ne kaikki siemenet ym. nokkoset mitä siinä on. Tulis ehkä just se puolikiloo kasviksia päivässä täyteen vaik minimi se taitaa olla, mutta sillä jo saa energiaa arkeen. Meil valvotaan tääl melkosesti yöaikaan ja sekin vie tietty voimia.

Syötiin Linon kaa lounaaks tänään avokadoa, päärynää, nektariinia ja omenaa. Näiden lisäks kokonainen tomaatti kelpas ekaa kertaa, vau. Poika kyl kysy että onko äiti perunaa, ei oo perunaa, äiti minä tykkään perunasta, saat syödä perunaa sit joskus mummilla, voi pientä.

Nyt Lino heräs ja lupasin ennen nukkumaan menoa että saa kirjoittaa mun puhelimella kun herää, haluaa kirjoittaa sammakko, moottoripyörä, mönkijä..siirtyny jo pidempiin sanoihin :)

Illan ohjelmana mennä muorille tippupyörällä vaunujen kera.

25.3.2012

Sittersetter

Tekstari ystävälle..

Hyvä kun tajusit ne tipat, mä en kans tänään oo enään laittanu, mut en osaa sanoa viel ennen kun tän yön jälkeen et miten meil vaikuttaa. "Munakanoja" (kindereitä) söin tänään kaks, toivottavasti ei pahasti vaikuttais pienen vatsaan.

Viimeyö ok, tais tulla kaks melki parin tunnin unta, tänään jaksanu laittaa taas tiskejä koneeseen ja siivoilla omiakin jälkiä :) Meil lainassa toi keinusitteri..ei se siinäkään viihdy..on niin läheisyyden kipee et haluaa olla vaan syykyssä, mut on kätevää hetkeks laskea siihen katseleen Linon leikkejä ja ite vaik tiskata tms. Lino laittaa leluja vauvalle että oppii leikkiin, odottaa niin jo että sais siitä leikkiseuraa. Ihanaa että saavat pian toisistaan kaverukset!

Heti kyl kun silmä välttää ja Lino ei tiedä että salaa katselen, niin on silittelemässä pikkuveikkaa ja tunkemassa tuttia suuhun vaikkei tarttis, en siis uskalla kyl hetkekskään jättää valvomatta kun on noin kiinnostunu.

Oon ihan naatti mut istua jökötän katsellen lady gagan konserttia. Linokin meni melki tunnin myöhemmin nukkuun eli vasta klo 23..näköjään pitää rytmistään kii vaik eletty aamusta asti uuden kellon mukaan. Gagalla makee kroppa, minkä ikänen se on?

Laitan tän viestin blogiinkin, kun ei oo sinne tullu tänään mitään.

Kauniita unia!

Kevät!

uudet aletossut piilotin Intersportin alekoriin viikoks mutta sitten hain ne lauantaina.
Matto löytyi Vallilan alekorista :) Siellä kaupassa visiota ei ollut, mutta upee värisuora tuli pyöreistä matoista. Pitää laittaa tännekin kuva.
Anne

La Familia

Kotimatkalla jo! :) early birdsejen kaa matkassa siis.
Kuvassa italialaisia herkkuja. Eilen syötiin ja juotiin tiiviiseen tahtiin etelänlomamatkatyyliin :)
Juhlittiin hiukan etukäteen Niinan synttäreitä ja haettiin kevätvaatteita ja juhlakengät Jumbosta. Lilluttiin 37-asteisessa kohtualtaassa ja parannettiin Miran flunssaa höyrysaunassa. Nyt suuntana vielä Ideapark ja sit kotiin nukkumaan :) 

Puljaus

Saaks ton ihanan teidän pöytäkuvan laittaa blogiin?
Mitä teille sinne kuuluu?

Oltiin eilen menos Treelle neljän aikaan..kiva ilta tiedossa ystävän luona lasten kera ja sit Ruutanan kohdalla Lino oksensi. Heitin Tampereen rampissa ympäri ja takas kotia kohden..hyvä niin sillä yhteensä neljä kertaa oli oksentanu kotiin tullessamme. Morjes missä kunnossa auto ja kaikki vaatteet. Meni mul siinä ruutanas puoltuntia ja paketti vauvan puhdistusliinoja, sai pahimmat sotkut siivottua. Esa pesi illalla istuimen ja tänään menee auton penkit pesaseen. Poika ihan kunnossa, kovin nälissään ja haluaa syödä kokoajan :)

"ei päästy Eetulle, minä puljasin"

24.3.2012

Tyttöjen viikonloppu Flamingossa

Tyttöjen viikonloppu Flamingossa 

Minna Canth

Minna Canthin päivä oli tässä joskus ja hänelle oli tuotu kukkia 

Aika-ajot

23.3.2012

Bodybalanceputkessa?

Jo 3 perjantaita putkeen bodybalance töiden jälkeen, niin kiva tunti! Pilatesta ja joogaa ja venyttelyä sekaisin.
Huomenna tyttöjen retki flamingoon, koko viikko jännitetty pääseekö Mira mukaan mut hyvältä vaikuttas nyt. Jeee! Anne

Kevättä!

Ihmisillä alkaa olla kevättä rinnassa, yks tyttö kehui mun hiuksia jumpan pukkarissa. Sit huomasin et hänellä liuskeen pipo. Oli voittanut arpajaisissa :) nyt alkaa jumppa

Kevät !

Kuka oikeesti käyttää liuskeen pipoa! :)

Joo huomasin kans kun treel sillon käytiin et kevät on tullut, ihmiset hengailee aurinkoisten talojen nurkilla ilman takkia ja sosiaalinen kanssakäyminen lisääntyy. Herätään siis talviunilta. Mä en haluis viel herätä, siinä mielessä Lino synty hyvään aikaan marraskuussa että sai mörköillä vauva-ajan. 'Egypti mama' kävi tääl äsken ja Lino sai volvon, mä suklaanhimooni fazerinaa ja tyhjään maljakkoon uudet tulppaanit.

Pappa toi Linolle Espen 30v vanhan parkkitalon, makee!

Torstai.. toimintaa ja tv:tä


Kirjoittelin jo äsken eilistä ja tän päivän autoilua, mutta aloitetaan taas tästä aamusta. Mummi osoitti halukkuutensa pestä meidän ikkunat ja ehdotti pomppukerhopäivää jotta ollaan poissa jaloista edes hetki.

Lino olis halunnu jäädä peseen kans ikkunoita ja oli kovasti auttamassa, niin että mummi sai pestä heti aamulla pari lasia uudelleen. No me lähdettiin pomppuileen ja kerrankin oltiin ajoissa jo kympin pintaan. Lino oli ihmeissään porukan vähyydestä ja hoki et 'kaikki on jo lähteny', onneks kaikki oli vasta tulossa ja leikit alussa. Jotenkin poika oli vaisu ja epävarma itsestään. Mulla vauva kantoliinassa mutta silti jotenkin en kai osannu keskittyä täysillä Linoon ja leikkiä sen kaa. Renkaat olikin sit kiva juttu mut pallon peluu ei nyt onnistunu ja nyt tajuan et en oikeesti keskittyny pelaamiseen vaan kuvaamiseen ja muiden kaa höpöttämiseen.


Lapsen kasvot kirkastu, kun tein sen kaa juttuja ja kannustin ja kehuin ja Lino oppi roikkumaan hetken harjoittelun jälkeen. Ei meinannu hiffata roikkumista, hyppi vaan ja ei tajunnu nostaa jalkojaan pysyvästi, kunnes sit onnistu ja sehän oli riemua! Lopussa kun kerätään patjat kärryyn ja lapset hyppää junan kyytiin on kai paras juttu kaikista. Lino kun sano jo ennen loppua et 'mennään äiti junalla kotiin' sain pikkusen aikaa taas miettiä et mitä tarkoittaa. Oon oppinu et kaikki mitä poika höpisee, on niil joku merkitys tai sillain se aina menee et itteeni saan pitää tyhmänä kun en heti tajua mitä poika on tarkoittanu.


Lasit oli kotona kirkastunu ja verhot sai vetää reippaasti sivuun maisemien tieltä. Oonko muuten koskaan kirjoittanu kun joka ikkunasta on joku kiva maisema. Mun suosikkeja on katsoa makkarin suunnasta alakertaan ja kapeasta ikkunasta näkyy tapuli. Kodinhoitohuoneen ikkunasta iltarusko sekä isot voimalinjat usein punertavaa taivasta vasten. Sängyssä kun makaa, ikkunoista näkyy puiden latvoja taivasta vasten ja keittiön pikkuikkunasta puunrunkoja. Nautin näkymistä, luonto niin lähellä.

Lino nukahti ja me anopin kaa syötiin mun lempparisalaattia kera inka-marjojen jotka ei kirpeytensä vuoks anopille maistu. Parasta niitä on syödä 5-10kpl pvässä niin ei tuu liikaakaan kirpeyttä elämään. Kun kaikki lasit oli puhtaana ja talo rauhallinen, sain nukahtaa mäkin hetkeks lasten seuraks ja siks kai täs viel energiaa on kekkuloidakin puolilta öin vielä.

Pappa tuli poikkeen illalla, toi meille uuden katuharjan ja Linolle kauluspaidan, niin ja grillattua kanaa. Esa teki salaatin ja syötiin yhdessä ja leikittiin. Teetin eilen ison kasan kuvia ja niitä tänään katteltu.

Loppuilta mun kohdal menikin täysin tv:n orjana. Esa luki kokeeseen ja touhus Linon kaa keittiös jotain. Katsoin ensin Kuningaskuluttajan juttua tuotteista jotka antaa kuvan suomalaisuudesta mut eivät sitä todella ole. Seuraavaks alko ihan huippuohjelma 'Hullu juttu' kakkoselta, superfoodit vs. evira. Sitten selailin kanavia ja teemalta alko ohjelma 'Aivomyrsky' mielenkiintoinen, käsitteli ihmisten taikauskoisuutta ja tapaa etsiä joku tekijä tai yhteys asioihin joilla ei ole yhteyttä.

Heti perään alkoi teemalta tiededokumentti 'aikamatka nuoruuteen' missä 80v ihmisiä sijoitetaan nuoruuden ympäristöön ja katsotaan vaikuttaako se, esim notkeentaa. Tuon nappasin nauhalle sillä Espe muistutti että ohjelma 'Viidakon tähtöset' alkaa, hauska ohjelma sekin, joskin tyhjänpäivänen. Enemmän tykkään tollasis seurata naisten vaatteita ja hiuksia ja meikkiä ja tietty reagointia tilanteisiin, mut kyl ne pienistä asioista sai juttua aikaseks siel. Samalla puuhasteltiin iltatoimia ja syötiin jogurttia kera tyrnin ja chia- siementen. Tähän sohvalle mä takasin istahdin vauvaa syöttämään ja Iholla ohjelmasta näin lopun, ei toi ohjelma kuitenkaan koukuttanu vaik niin ekan jakson jälkeen luulin. Selailin täs kanavia ja seuraavaks jämähdin ohjelman kohdalla 'OC:n täydelliset naiset' ihania vaatteita niillä.

Nyt vaan jäin odotteleen et vauva herää syömään ja niin just heräskin..nyt ruvetaan yhdes nukkuun, n. tunnin välein syö. Laitoin ens torstaille hälytyksen puhelimeen noista tv2 ja teeman ohjelmista jotta muistais katsoa, mielenkiintoisia. Tänään siinä hullu juttu ohjelmas oli hyvää väittelyä tasapainoisesta ruoasta ja esim pakurikääpäteen käytöstä. Teki kyl ne viranomaiset itsensä jotenkin tyhjiks kun ei niillä mitään todisteita mistään..puhuu vaan et lisäaineita kokeiltu eläimillä yksitellen..niin mut mitäs se niiden yhteisvaikutus..kukaan koskaan ei oo testannu, mä tääl puhuin niiden päälle kun ärsyyntyy niiden puheista joissa ei mitään perää vai oonko niin niitä vastaan et en osais ollakaan niiden puolella. No niinkun se superfood tyyppikin kehotti et kuuntele itseäsi ja kehoasi äläkä viranomaisia.

Tällainen harvinainen tv painotteinen ilta! Kivoja ohjelmia ja lepoa ja vauva tykkää nukkua vaan sylissä.

S

22.3.2012

Iso poika?

On se ihmeellistä miten nopeesti Linosta on tullut noin iso poika. Se tajuaa kaiken ja tunnistaa lähes jokaisen tyypin kuvista. Katseltiin eilen iso pino valokuvia ja niin paljon se osasi selittää niistä. Auvisen taloa ei tiennyt, kysyi äidiltään missä ollaan tässä :) tiesinhän mä mutten kertonut et tiedän. Egyptissä oltiin vuosi sitten, niistä kuvista Lino ei kommentoinut mitään mut muumimaailma-kuvat oli nähnyt ennenkin. Siellä Lino pelkäsi joitakin hahmoja ja tätä selvitti nyt itse :) ensi kesänä ei taida enää pelottaa.
Sit pienestä kupista juodaan aamulla aloe veraa, senkin se muisti, mahtava tapaus.
Ihana joo kun saa joogata ja bodypumpata terveenä! Kesäkunto se sieltä tulee ja huomenna taasen perjantai. Oon koukkuuntunu telkkariin paljon enemmän kun ennen, Iholla on huippu!
Anne

Vormula

Aamu alkoi hyppäämällä formula auton kyytiin. Pahoittelen kuvien huono laatua..kännykäl napattuja, niinkun aina nää kuvat. Kypärämyssy päähän, sormikkaat ajohanskoiks, ajokengät ja isin 30v vanha kypärä pään suojaks. Isi teki eilen pojalleen hienon auton jakkarasta johon on kiinnitetty pleikkaratti, tämä sai tyynyistä konepellit ja penkit. Kaks pipoa toimii ajovaloina..sain kuulla kun vahingossa toisen nappasin mukaani eteiseen, kantoi Lino sen äkkiä takasin ja selvitti kovaan ääneen et "äiti otti auton lampun, höh äiti ei tienny". Voi kuinka onnellinen poika on autostaan..istunu siel moneen otteeseen tänään ja hokee Kimilläkin kypärä.. ym. Kimi Räikkönen juttui. Ihanaa seurata leikkiä ja osallistuakin siihen, varsin mielellään esittelee autoaan.

Eilisestä viel..

Astangas oltiin Annen kaa illalla, ihanaa ja vieraileva joogaguru opetti meille paljon uutta.

Päivällä käytiin sairaalas Vaaria katsomassa..tsempataan häntä kovasti, on se hurjaa miten äkkiä kaikki on tapahtunut, tuntuu niin väärältä olla tääl kotona hyvinvoivana kun ajattelen koko ajan mitä kaikkea voisin tehdä hänen hyväkseen vai voisinko?

En haluaisi sanoa mitään esteitä sille etten voisi käydä enemmän sairaalassa mutta nää pienet lapset asettaa omat haasteensa, varsinkin vauva jota en mielelläni kauheasti viel kuskais ja sairaalan bakteereille häntä altistais..silti nää tuntuu toisarvoisilta asioilta jos vois olla avuksi. Meil on hyvä porukka ja päivittäin tyyppejä käy, kukin vuorollaan..riittääkö se?! ?

Tuntuu niin pahalta silti miks saan istua tässä kotona ja toinen ei. Kyl arkielämä ja ylipäätään kotiympäristö saa suuren arvon kohotuksen tollasesta koettelemuksesta. Sitä että aamulla saa kävellä hakeen aamulehden, syödä lautasellinen puuroa ja juoda kuppi kahvia. Käydä kylällä asioilla ja syödä ruokaa yhdessä lähimmäisten kanssa ja nauttia ruoasta, arkielämän pienistä asioista.

Saa pyyhkiä lumet auton päältä, raaputtaa lasit, (yhdessä Linon kanssa) auto hyrähtää käyntiin ja aurinko paistaa ajaessa silmiin..kaikki arkipäivää mutta niin ihania pieniä asioita joista voi nauttia ja niitähän on paljon, on itestä kii kuinka paljon!

S

19.3.2012

Palaveri

Oltiin vauvan kanssa koko ilta, siis jopa 5h palaverissa. Meni niin hyvin ja vauva jo ihan konkari, osallistuihan hän jo pari vkoa sitten hallituksen kokoukseenkin. Kyseessä oli tänään yrityskummipalaveri joita n.4 kertaa vuodessa.

Toinen kummeistamme oli tänään mukana viimeistä kertaa, hänellä meneillään 80v juhlavuosi, ei uskois ikinä! Kummit ovat olleet Liuskemestareiden toiminnassa mukana jo 8 vuotta. Mulla yleensä kynä sauhuaa tuol, niin paljon tärkeää tietoa kokeneiden suusta kuulee, kaiken infon sitä haluais paperille. Tänään käteni ja huomioni vei vauva, joka tosin nukkui suurimman osan ajasta, tunnin verran itkusti ja käveltiinkin se aika ympäri meijerirakennuksen käytäviä. Sylissäni koko ajan, nyt tuntuu niskat jumiutuneelta. Senni otti meistä muistoks kuvan.

Päätettiin että poikien täyttäessä 15v saavat he aloittaa kivimiesten työt. Me on taidettu Artun kaa aloittaa jo alle 10 vuotiaina vai jo alle kouluikäisenä keräämällä savusaunan kiviä laatikoihin ja yhdestä valmiista lootasta sai 20 penniä. Ja olinhan ekalla kivimessureissulla Italiassa 7vuotiaana, seuraavan kerran siel oltiin Sennin kans vuonna 2007. Kiviperheeseen kasvettu ja omatkin lapset toivottavasti saavat olla tulevaisuudessa mukana.

Uskon täysillä kotimaiseen kiveen rakennusmateriaalina ja sen pysyvään/ kasvavaan suosioon, onhan kivellämme 100 v takuu ja näin edullinen materiaali elinkaareltaan varsinkin julkisella puolella.

Oon muuten ilmottautunu astangaan ke ja mun piti niin kovasti reenata ennen ekaa kertaa, enhän mä jaksa tehdä siel mitään ekakertalaisena ja viel joku guru tulos ohjaan! Jännittää jättää vauva kotiin 1,5h ajaksi.

Espen flunssa ei hellitä, huomisen joutuu oleen viel kotona. Me mennään lasten kanssa neuvolaan aamupäivällä, kivaa mennä tsekkaan pikkupoikien mitat. Se on kohta 1kk ikää pienemmällä, on kyllä kasvanu ja pyöristyny.

S

Salaattia lumisateessa


Sataa lunta, satanu koko aamun.

Tässä nopee ihana salaatti:
-Tammenlehtee
-herneenversoja
-persiljaa
-villirucolaa
-viinisuola..? Mitä noi kauniit lehdet on?
-Porkkanaa pilkottuna
-kurkkua
-juustoa
-kurpitsansimeniä
-puolikas luomu sitruuna, kuori raasteena, hedelmä pilkottuna
-nokkosjauhetta 2tl
-merilevää jauheena 2tl
-inka marjoja kourallinen tuomassa kirpeyttä
-hamppuöljyä
-cashewpähkinöitä olisin laittanu jos olis ollu

Makuelämys mieletön ja ei vie kauaa aikaa tehdä, ruokaisa ja riittää illaksikin viel ellen syö ny kaikkee, niin hyvää toi on! :) Espe kipeenä kotona, jos söis mun keitoksia niin ei takuulla sairastais flunssia. Söi se aamulla puuron päällä tyrnijauhetta, mustikoita ja mustaherukkasosetta, viimesin on niin hyvää, survoin kesäl tuoreet marjat soseeks ja lusikallinen hunajaa joukkoon ja rasioihin pakkaseen. Tuli aamul fiilis kun pitkästä aikaa sitä syötiin kun istuis pensaan alla nurmikolla ja söis siitä suoraan auringon paistaessa.

Voi kun jokainen mitä suuhunsa laittais olis hyväks keholle, en mä itekään siihen pysty, mut yritys on kova. Oon korvannu puuroissa puolet kaurahiutaleista tattarihiutaleilla ja välillä syödään quinoapuuroa. Miks vaan tuo mies ja niin monet muut ovat pinttyneet tapoihinsa ja makuihinsa etteivät suostu välillä edes maistaan ja opetteleen uutta oman terveytensäkin takia. Lihaa ja perunaa, kanaa ja riisiä, sokeria ja vehnää ja Buranaa kun joku mättää, jep.

Kaupasta kotiutui mies äsken luomulaatuisen kiivirasian kera .. :)
Kiivi päihittää appelsiinin mennen tullen c-vitamiinin määrässä ja sen siemenet sisältää omega 3.
Muistettakoon että sademetsissä kasvava marja Camu camu sisältää maapallon marjoista kaikista eniten c- vitamiinia.

S

18.3.2012

Multimedia message

Juhlat oli tosi kivat ja tänään oltu koko päivä liikentees, brunssia poros, kiekkoturnaus galaxies, vähä siivousta juhlapaikal ja dinner siipiweikois. Ihana viikonloppu! Anne

Multimedia message

Tässä Lauran itsetekemä hääkakku!

Kesää kohti


Makee ilma! Ja lämmin, mulla oli pitkät kalsarit, talvinilkkurit ja toppaliivi, hiki tuli. Formulat meni hienosti ja jo ens viikonloppuna kisat jatkuu Malesiassa. Pojat lähti ulos pulkkaileen tuohon rantaan, me vauvan kaa pikkuhiljaa kans valmistauduttiin ulos. Kello oli vasta kymmenen ja tuntu et päivä oli jo pitkällä, me kai herättiin jo seiskalta. Espe flunssas meni sisälle huiliin ja mä lähin kokeileen miten sujuu Linon pyörällä ajo vaunuja työnnellessä.

Pikkupyörässä on pyykkinaru ja sen päässä Kiikanmäen metsistä löytyny keppi kapulana. Ohitustien kävelytie oli kuin peilijäätä koko yläosastaan ja en meinannu päästä mäkee ylös kun toinen jalka ojasta käsin ponnistaen. Lino ajeli suht hienosti vaikkakin mun jaloille monta kertaa katsellessaan johonkin aivan väärään suuntaan. Yritin sanoo aina että katse eteenpäin. Jos vauhti hidastu tai tie oli viistävä, poika oli kenollaan pyöränsä kans. Silti meni kivasti ja rohjetaan lähteä uudelleen, harjoitteluahan se vaan vaatii.

Käytiin muorin ja vaarin pihassa. Ovella vaan oltiin, ei riisuttu, vaihdettiin kuulumisia, Lino kysy moneen kertaan "missä vaari on?" "vaari on nukkumassa" mä vastasin. Kotona sit romahdin ja tätä itkua ei saa loppuun. Toivoa on, mutta helvetin rankka tilanne. Huolissani oon muorinkin jaksamisesta. Tekis mieli vaan huutaa perkele ja juosta, juosta pitkään, kaikki paska pois. Meillä on todella tiivis perheyhteisö, tässä nyt kaikki ollaan täysillä tukemassa ja kannustamassa, sallikaamme tilanteen kohentua pian!

Päiväunien paikka taas, jos vauva antaa myöden. Syötiin äsken Vallesmannista pakkaseen ostamaani naudan palapaistia, kvinoan ja espe riisin kera. Nokkosjauhetta vähän kylkeen ja yrttejä kauraleivän päälle, niin mureeta lihaa. Join jälkkäriks pari lasia suklaa kauramaitoo, se suklaariisimaito parempaa, noi juomat on mun jackymakupaloja, nam!


kuvissa Annen viime kesänä ostamat punaset retro aurinkolasit, niin makeet! Linon pää vaan on kasvanu niin ettei kohta mahdu remmi nupin ympäri ja pitänee sangalliset hankkia. Vauva periköön sitten nämä upeet lasit.

Pesin just tukkani tilaisuuden salliessa, mä kun sen unohdan hyvin usein tehdä ja saattaa viikokin kulua et sen tajuaa. Ei siis normaalisti mut nyt tässä vauvapölyssä ja kun se ei tunnu likaselta. Oon käyttäny vuoden verran luontaistuotekaupasta ostettuja aloevera- ja nokkosshampoita. Ei oo kuivasta päänahasta tai hilseestä enään tietoakaan. Hoitoaineena sillon joskus kun muistan käytän houksiin jätettävää suihkutettavaa versiota.

Yritän siis tässä ny ajatella kaikkee kivaa ja elää hetkessä ja nauttia mun ihanista pikkupojista jokaikinen hetki, silti olo on raskas. Läheisten kärsimys ja tuska kalvaa sydäntä.

S

Kimi back!

Mieletön fiilis katsella kisoja, Kimi taas mukana ja se on niin hyvä! Kylmänväreet meni kropassa kun valot vaihtu vihreeks, hieno tunnelma, jännä kisa. Kovalainen ei mua lämmitä, Iceman sulattaa jään, ihana :)

17.3.2012

Lättyjä


Nukuttiin viime yönä vauvan kaa 3h putkeen klo 23-02! Jee ja nyt taas aivot toimii. Loppuyönä ei sitten nukuttukkaan kun ainoastaan vauva mun päällä. Hurjan oloista mutta ainut tapa saada hetki unta.

Aamu alkoi formulalähetyksellä. Kiva kun siel enemmän varikkolähetyksiä ja näytetään sitä fiilistä. Australian kisan aika-ajot ei suomalaisittain sujunu kun Kimi jäi 18. Kovalainen 19. lähtöruutuun. Ihanaa taas seurata kun Kimi radalla, tykkään siitä niin paljon! Ja sen aikaa mitä se oli ralleissa tuli sitäkin lajia seurattua aikaisempaa enemmän.

Espe lähti teippaa taas jotain pikkuhommaa ja kun mä luulin saavani syödä rauhallisen aamupalan torstain aamulehden kera, minkä sain mutta avaa en oo vielä ehtiny. Syötiin porukalla pikkupoikien kans, vauva istu mun sylissä ja Lino polvella, istuivat peräkanaa niinkun Lino sano.

Niin siinä torstain lehdessä oli kuva mun iskästä ja Erjasta leffa hommiin liittyen. En viel sitä lukenu mutta kyl oli Lino ihmeissään kun yhtäkkiä isoisän naama sivulla.

Lenkkeiltiin mummille ja espe tulee täältä Linon ottaan kotiin kyytiin ja mä ajattelin kävellä reippaasti vähän vaunujen kanssa. Nyt meidän kävely ollu Linon tahtista. Seisomalauta on kuulemma maksettu mutta toimitusaika vasta vkolla 14, sinne asti sit vaan hengaillaan, menevistä lenkeistä ei yhdessä tietoakaan.

Tästä päivästä ei muuta tietoa kun päiväunille kai seuraavaks. Ihmeellistä elämää kun ei suunnitelmia.

S

16.3.2012

Multimedia message

Loooistava raskauspaljastus Vapulla Korkojen Keras Iholla-ohjelman tyyliin! :)
Tääl 2 jumppaa ja loppuilta sohvalla ni huomenna jaksetaan juhlia! Kiva viikonloppu tulos taas. Anne

15.3.2012

Viestit siniltä annelle

Jaa toi joka vittua hokee? Mä en edes tiä ny kuka toi reino on..laulaja?
...
No kun mullakin on välillä kova ikävä isoroban majapaikkaan ja siihen city elämään. Se oli yks ajanjakso elämässä, ihanaa että sain kokea sun kautta palan sitä. Tulipas haikee olo, voin vaan kuvitella kuin ikävä sulla sinne on. Ei tampereella vaan oo ihan sellasta. :) mut tampere on niin tuttu ja turvallinen. Joo mielenkiintonen sarja mut niin lyhytkestonen. Vauva nukkunu tunnin ihan sikeään, voi ku tästä yöstä tulis parempi. Olisin niin halunnu sinne New Yorkkiin juokseen sillon 4-5v sitten! Miten nyt tulis mahdollisuus kun ihan mahdotonta. Vauva ja koko perhe mukaan..lottovoittoo ootellessa.

Iholla

Toi Reino Nordinin näköinen kiroilee liikaa. Se on taas jo torstai ja juuri nyt Iholla. Hirvee ikävä Hkiin kun noita maisemia katselee.

Meillä la hääjuhlat, alkaa juhlatunnelmaan pikkuhiljaa tulla... Hu aamulla hieroja ja sit yks työpäivä enää ennen viikonloppua. Jee. Toiv mahdun Egyptistä tuotuun mekkoon, joka ei vielä koskaan ulkoillut!

Tänään olin taloyhtiön kokouksessa. Hassu paikka. Kymmenkunta ihmistä kävi läpi asioita, vaikka talossa asuu useita kymmeniä... tai oikeastaan vaan muutamat puhui ja kommentoi, väittelivätkin. Jännä seurata. Tilintarkastuskertomuskin luettiin tarkkaan kaikille sana sanasta. Kertoivat, että joka maanantai talossa on tapaamismahdollisuus, hallitusta ja isännöitsijä paikalla ja saa mennä tapaamaan. Turpakäräjät kuulemma.
Sit taloon tehdään kyltti, kyseltiin, miksi taloa kutsutaan. En viitsinyt sanoa Big Titsin taloksi. Kuulemma Salamantalo nyt johtaa kun aikanaan Vakuutusyhtiö Salama omistanut. Tätä käyty siellä turpakäräjillä läpi.

Söin pullankin kun se kuului asiaan, vaikka mun ei pitänyt syödä nyt pullaa et se mekko mahtuis.



ps. Se ON se Reino.

14.3.2012

Spagetista vitamiineja?

Matto on vieläkin ulkona..en siis jaksanu imuroida ja kun olin aloittamas ysin aikaan illal, esa jo lupas hoitaa homman huomenna, mä siihen että kun haluisin ite kun et sä ota kuitenkaan sängynalusia kunnolla.. : ) Petivaatteet oli ulkona kans päivän ja ihanat puhtaat lakanat ny. Ostin HM stä sänkyymme kahvipavun ruskean kuminauha aluslakanan ja se niin nätti tuol sängys. HM outletista bongasin myös nuo 100% silkkilakanat ja nyt ekaa kertaa menee kokeiluun, toivottavasti hyvät, valkoiset, niin kauniit.

Vauva on ollu niin levoton että, en tajua. Nukkuu ainoastaan mun sylissä ja niin ristiin menee unet Linon kaa. Vauva saattaa nukkuu päivän ekan puoltuntisen putkeen just kun Limppari herää ja ite ihan zombiena kohta. Niin ja Lino siis nukahtaa 22-23 vasta ja herää jo 7-8 aikaan ja parhaas tapaukses oon just valvonu vauvan kaa sitä ennen jo tunnin pari.

Mun oma aika alkaa kun isot pojat menee sänkyyn puol kymppi. En mä tarvii ns omaa aikaa mut on se kiva istahtaa puoleks tunniks ihan ilman mitään velvoitteita tai tietty vauva sylissä, mut saa istua paikallaan hetken ajattelematta mitään. Yleensähän aina jotain hommia. Toi Iholla ohjelma tulee kyl niin loistoaikaan klo 22 kun yrittää sit aina tehdä kaikki hommat ennen sen alkua ja sit lösähtää sohvalle ja sen jälkeen yrittäs mennä heti nukkuun.

Alotin kirjottaa tätä kun piti kertoo spagetista ja jauhelihasta, mut mistä tota asiaa aina riittää muutakin. Esa halus tänään siis tuota yllämainittua ruokaa ja mä tietenkin mietin et miten ihmees siitä sais järkevää syötävää ettei ihan ns tyhjää ruokaa. Ensinnäkin paistaa jauhelihan reilussa kookosöljyssä, lopuks vasta mausteeks voita ja paljon valkosipulia. Spagettiin laadukasta merisuolaa. Lautaselle jo hieman jäähtyneeseen annokseen lisättiin nokkosjauhetta. Meillä on melki aina ton ruoan seurana tomaattia pilkottuna kera tuoreen basilikan ja mahdollisesti myös timjamin, oliiviöljyä ja hamppuöljyä sekaan. Esa tykkää tosi paljon tosta pikkulisäkkeestä kans ja Linollekin maistuu. Herneenversot hyvä lisäke kans. Kaikkee muutakin toki vois lisäillä mut tuol nokkosella, hamppuöljyllä, valkosipulilla, tomaatilla ja yrteillä sekä kookosöljyllä saa mustavalkoiseen ruokaan hiukan terveellisyyttä.

En osaa sanoo tosta Iholla ohjelmasta oikeen mitään. Tuun varmasti seuraan sitä mut toisaalta ei harmita vaik väliin jääkin. Hymyilyttää koko jan kun sitä seuraa, todellakin lähelle pääsee noita ihmisiä ja kyl ovat rohkeita kun avaavat oman elämänsä ovet. Todellakin jännää ettei tollaisia videoblogeja oo aiemmin esitetty. Miesten tulis seurata tota ohjelmaa, avais varmasti uusia näkökulmia naisten maailmaan.

Masi vaan mökkeilee mummelin ja mummelin koiran Roopen kans. Poikkee ehkä kotona huomenna Topia moikkaamassa mutta on kuulemma vaihtanu laumaa. Tai jos jollain on ehdottaa jotain loistavaa koirakuiskaajaa että saatais Masin tarkka vahtivaisto vähän pienemmälle.

Zzz..

S

Mummuja


Herättiin tänään jo seiskan jälest. Se on niin että kenen kaa Lino nukkuukin sen rytmiin se menee. Heti ku rupes isänsä kans nukkuun aikaistu meillä herätykset. Mun kans nukkuessaan poika koisi aina kymppiin asti.

Soitettiin muori meille kahveelle, jotta saa hänen jalkansa liikuntaa ja pääsee pois pirtistään. Vaari kun lähti sairaalas käymään heti aamusta, päivittäin Taysis käy. Kahvit juotiin ja valmisteltiin pojat ulkoilua varten. Saatettiin muoria kotiin ja sit soitettiinkin Linon pyynnöstä mummille, josko lähtis meidän kaa ulkoileen ja sehän pyys meidät siel käymään kun vieraita oli tulossa. Hienosti Lino jakso kävellä vaunuja työntäen.

Seisomalauta on hankintalistalla ja espe sen luvannu hommata, sitä odotellessa. Kauheen pitkälle ei siis viitsi lähteä ettei tarvii poikaa kantaan ruveta. Jos ei olis autoa, olis se ihan välttämätön jo, mut mennään autolla huomennakin pomppukerhoon vaik olis se kiva ulkoillakin. Ei voi kuitenkaan edellyttää yhteensuuntaan 2km matkaa Linolta viel ku kerhossakin tulee melkein pari tuntia siinä välissä riehuttua.


Löysimme itsemme pian mummin aurinkoiselta takapihalta. Toi rivari on Oriveden yks parhaimpia asumiskohteita, oma ranta, iso nurmikenttä, lähellä kirkonkylää, aamusta iltaan aurinko ja ihana koti kauniilla näkymillä. Lasitetulla terassilla oli jo huikean lämmin, mutta me rakennettiin hankeen kuorma-autolle tietä.
Toinen kuva mummin makkarista. Vauva nukkuu ehkä 5min tollain ja sit haluaa syliin jatkaan unia. Yksin on kylmä ja tylsääkin nukkua. Lino esittelee kuvassa vieraille vauvaa ylpeänä.

Poika jakso viel hienosti kävellä kotiokin, olis halunnu viel jäädä kolaan pihaakin joten itkupotkuraivarin sain kantaa sisälle ja riisua.."taluu haalarin takasin, taluu pihalle takasin, äiti ei ota kenkiä pois, ei pipoo pois jne.." Tutti suuhun ja kannoin sänkyyn ja sanoin hyvää unta, sinne nukahti välittömästi siihen asentoon. :)

Iso matto ulkona tuulettumassa, peitot ja tyynytkin. Vähän jos saisin siivottua tänään. Rupee jo ahdistaan paskasuus. Kyl olis kiva kun kerran viikossa jaksais kunnolla siivota. Tuppaa vaan menee nopeeks imuroinniks siel mis eniten roskaa on. Oon niin perfektionisti kun rupeen siivoon, listat ja ovenkahvat puhdistettava, sohvat siirreltävä, joskus sitä on vaan helpompi odotella energisempiä aikoja. Ehkä tänään on se päivä tai sit matto roikkuu tuol ulkona viel huomennakin. Sanaa 'pakko' kun ei ole olemassa.

Nyt päikkäreille sen mitä ehtii ennenkun jompikumpi taas herää. Jos olis 6 lasta, niin miten helkkarissa sitä jaksais, ainahan joku yölläkin valvottais ja päiväunista äidille ei tietookaan. Olis kyl mielenkiintoista seurata joskus paripäivää suurperheen arkea, täytyy osata nauttia tästä keveydestä kahden kaa, isosta perheestä aina unelmoin, mutta tuskin käytännössä mahdollista. Toivoin niin paljon nytkin kaksosia, olis saanu kerralla kaks, rankkaahan se olis ollu, mut mielummin niin kun taas aloittaa alusta. Tää kaks on ihan hyvä :)

S

Neulepusero


 Mummi oli kutonu vauvalle valkoisen palmikkoneuleen merinovillasta. Samaa sarjaa kuin Linon neule minkä valitsin kerhokuvaukseenkin. Ihana kun just sopiva. Vauva mammii toisessa kuvassa lahjaks saadun Benetton baby peiton päällä. Ihana iso peitto, niin nätti vaunujen päällä vauvan suojana.



13.3.2012

Ruokana marjoja, kasveja ja pensaita


Senni tuli herätteleen meitä päiväunilta neljän jälkeen tai siis Lino oli menny avaan Sennille ulko-oven silmät sikkuralla ja mä täydessä unessa viel kun Senni jo riisu vaatteitaan meidän eteisessä. Toi on ihan pelottavaa kun poika osaa avata lukotkin jo ja pääsee siis pihalle halutessaan.

Vauva nukku koko aamupäivän kun oltiin liikenteessä ja jäätiin viel syömäänkin muorille ja vaarille. Kotiin tullessa Lino käveli sänkyyn ja vauva heräs ja niinhän siinä meni että oli melki 2h hereillä ja mä ehdin nukahtaan vaan pikkuhetkeks. Toisaalta on sama et nukkuuks 20min vai 2h päivällä, illalla kuitenkin pirtee olo.

Yrttiteetä ja tattarileipää, pakkasesta etsin kaikkia mahdollisia marjoja ja omenalohkoja sulaan, siemenet likoon ja pian saatiin herkkujuomaa kaikille. Senni ollu pitkään kipeänä kun ei ehdi huilaan ja ulkona palelee hevosten kera, lupasin lääkitä sen kaikilla mahdollisilla yrteillä. Juotiin viel lämmintä raakakaakaoo, herkuteltiin ihan pelkästään silläkin mutts kolmeen lasiin laitettiin tilkat lämmintä juomaa ja sekoitettiin kuhunkin oma jauheensa.


Inhoa ylikaiken ton ashwagandhan makua ja sitä kun ei sekoitu kunnolla, meni kuitenkin kun tekee vaan yhden kulauksen drinksun. Lisää serotoniinin muodostumista, edistää positiivista hormonitoimintaa, seksuaalisuus, raskausaika, vaihdevuodet. Urheilijat ja etenkin joogit lisää jauheen avulla keskittymiskykyä jne.. Paljon enemmän tietoa tuos cocovin pikkuoppaassa, joita saatavilla luontaistuotekaupasta tääl Orivedelläkin

Brahmi on hyväksi stressiin, jännitystiloihin, ahdistuneisuuteen. Helpottaa uuden oppimista ja vähentää virheiden tekemistä. Maistu ihan ok. 1tl olis hyvä ottaa kaks kertaa päivässä.

Tulsi eli pyhäbasilika on melkosen monipuolinen sekin eli kuumeeseen, stressiin, kiputiloihin..en muista ny mihin kaikkeen sitä käytetään, enemmän ehkä fyysisen puolen kunnossa pitoon ja tuo brahmi henkisen.. lähes kaikki lasten lääkkeet itämaissa sisältävät tulsia. Tää oli parhaimman makunen näistä jauheista, toisaalta ihan kun rantahiekkaa olis syöny.

En ollu ennen maistanu näitä kahta jälkimmäistä. Kipa ja Krista toivat ne tuliaisina mulle kun kävivät. Olis hienoa jos sais noidenkin jauheiden käytön päivittäiseks, karmee maku vaan monesti estää niitä ottamasta. Tekisin ehkä valmista sekoitusta noista ja sekoittaisin aina teetilkan joukkoon kera suuren määrän hunajaa. Ashwagandhaa oon käyttäny just noin aina kun ketuttaa, en mä sitä päivittäin muista käyttää.

Päivittäin käytössä aloe vera, kalaöljy, maitohapot, d-tipat, joskus sinkki ja magnesium jos kipeeks meinaa tulla. Tulee käytettyä ite niitä mitä Linokin, se kun huolehtii ettei mitään vaan unohdeta. Sanoo kyl sitten "äiti aamulla unohdettiin ottaa deedeet ja eskimo" . Päivittäin myös spirulina, lucuma, mustikat, marjajauheet..
Yleensä kaikki aamupalalla jo puuron tai jogurtin kera.

Iholla ohjelma mielenkiintoinen, rohkeita naisia, mielenkiinnolla odotan jaksoa seuraavaa eli ti-pe klo 22.
Mutta miten ne kehtaa puhua välillä niin inhottavasti toisille ihmisille, siis ei muutenkaan kivaa ja sit viel kameran edessä kaikelle kansalle.

Nyt jo meinaan mennä nukkuun. Maalattiin muuten Linon kaa meidän kaikki sohvat tänään suihkuharjalla ja kammattiin tukatkin sillä harjalla samalla. Huomenna ei mitään ohjelmaa meillä, ihanaa. Kotikin vois ehostua jos sais matotki pihalle.

S

Iholla alkaa...

Just mietin kans et miten
tällainen vast tehdään! Ihan yhtä höpö kun meidän blogi! Ja tulee Hkiin ikävä!

Multimedia message

Ihana tää Iholla ohjelma! Miten räväkkää ja ohjelmaa tullu vasta alle 10min !

Mutta mutta.. Kerron mielipiteitäni ohjelmasta lisää myöhemmin.. Hymyissä suin tääl seuraan..

Kyytihommissa


Tänään oltiin kuskeja muorille ja vaarille. Viihdytin Linoo autossa ottamalla kuveja kun ooteltiin kyytiläisiä.
Volkkarin takapenkkihän on isompi kun espen autossa, me mahduttiin autoon kaikki, takapenkille vauva,
 Lino ja muorikin vielä! Perheauto.

S

12.3.2012

Polkka - tennarit


Lasten vaateliike Polkka on muuttanut uusiin tiloihin keskustielle Hotellin taloon. Oli ihanan valoisat tilat, kivan näköistä ja mieletön valikoima uusia vaatteita ja kokoja kustakin. Hienoa!

Linolle jo viime kesänä stockalla ihastelin noita kenkiä ja nyt ne tarttu mukaan ja heti jalkaan. Lino tykkää shoppailusta. Meni kun vanha tekijä heti penkoon kaikki kirppispöydät ja sen jälkeen hipelsi vaatteet..nosteli henkareita vaatteineen ja sano et tää on kiva ja tää, äiti tän mä taluun. Maku ei mee ihan nappiin mun kans.

Näytin jotain ja kysyin että tykkäätkö niin haki vastaavan ja sano et tää kivempi, jep. Miten löysikin kans vihreen t-paidan mutta niin erimakua mun kans. Mulla ei oo kohta mitään sanottavaa vaatehommiin, supermania päästävarpaisiin?


Kenkiin ihastu heti ja varsinkin kun saa ne ite jalkaansa niin helposti. Villasukat me jouduttiin niihin sulloon kun viel niin viilee tennareille ja uudet kengäthän oli käveltävä kotiin asti lätäköiden ja hankien kautta. Kengät kokoa 26, reipas kasvunvara, muuten niin tukevat ja en kestä jos jää taas heti pieneks niinkun niin monet on jääny.

Mulla oli tonne se -20% kuponki ja isos ostossa se rupee jo tuntuun, kiva juttu siis ja nyt on pojal kesätennarit ja laadukkaat sellaset, inhoon kaikkii lättäkenkiä lapsilla, muotoa ja pohjaa täytyy olla. Crocksit on kyl viel ostoslistalla, vaikkei kai lapsen jalkaan hyvät? Mustavalkoset tai ruskeevalkoset täytyis olla niin sopii hyvin muiden vaatteiden kans. Nää tennarit aika rajut mutta silti niin makeet. Seepra tossut.

Polkassa oli myös palomiespaitoja ja sellanen on kai viel haettava. Kirpparipöytäkin tulee varata sillä rupeen pian myymään kaikkee äitiys ja pikkuvaatteita pois. Kaappejani en rupee täyttään. Niin mulla olis kaupitella ehkä 7 erilaiset odotushousut ja hameita kokoja 36,38 jos vaan tiedät jonkun kuka tarttis.

Täydelliset unohtu katsoo, vauvalla ihana kummitytöltä lainassa oleva ruskovillan silkkimyssy päässä ja nyt nukkumaan. Aina se puoliyö vaan lähestyy. Nopeiten aika menee aamulla klo 10-12 ja näin illalla vastaavasti kymmenestä puoliyöhön. Tehotunteja.

Ihana ja tehokas päivä tänään, huomenna yritetään pysyä kotona ja huushollata vähä.

S

Tuoreissa tennareissa kylän raitilla

Teipit

Nyt on apteekin vihreät muuttuneet ihanan pinkin värisiin Cafe Herkkuhetken teippeihin. Espe teippas tän päivää pomonsa kanssa. Ihanat noi oviteippaukset.

Kledjut kuvaukseen


Tultiin just kotio ja Lino painu pehkuihin. Me vauvan kans ruvettiin miettiin Linolle kuvaukseen vaatteita ja nää oli aika selkeet jos vaan näyttää päällä yhtä hyvältä. Kengät on viime syksyset pikkujalat.fi puoleen hintaan tilatutu Bisgaard nahkalenkkarit, Armani jakkutakki, sekin puoleen hintaan babyshop.comista, Mummin kutoma puuvilla neule, H&M vyö, housut löyty kirpparilta Hangosta syksyllä. Eiks oo ihan hyvä kokoelma.


Mulla tossa varalla viel farkut ja kauluspaita jos noi ei päällä hyvät. Sitten vaan Linon omaa luontaistuotegeeliä tukkaan ja menoks. Yritän saada myös kännykäl tapahtumasta muistoks kuvan blogiin. Nyt äkkiä pikkutorkut itellekin, ei oo aamu kuuden jälkeen nukuttu ja kun vauva kasilta sit nukahti niin Lino heräs..tänäiltana siis toivottavasti nukuttaa täydellisten naisten jälkeen, hope so.

S

Isi teippaa


Cafe Herkkuhetki sai vihdoin teippauksensa kun sää lämpesi. Tuuli oli mieletön ja teki oman haasteensa työskentelyyn. Hauskaa että oltiin sovittu just lounas tuonne ystävien kanssa ja Lino oli onnessaan kun sai nähdä miten isi teippaa. Valmiista teippauksista kuvaa myöhemmin, hieno siitä tulee!

Palautetta ja muuta

Mulla olis niin paljon asiaa taasen..
Kuvassa vauva odottaa yöpukua mummelin virkkaman lämpöisen peiton alla. Nukkuu joka yö ton peiton alla kun niin painava ettei voi vetää käsillään päällensä vaik kädet aina ulkona ovatkin, turvallinen pikkupeitto siis ja vauvan ikioma.

Vauva nukkunu jo yli tunnin ja mä tällanen yökekkuli, aamulla taas rankastaan ja naama turvonneena, silmät puoliunessa saa lähteä liikenteeseen. Lino menee mummille aamupalalle ja me vauvan kaa kuskataan vähän vaaria. Linokin pääsis mukaan mut se mielummin haluaa mummin kaa ulos leikkiin.

Ensinnäkin oltiin saatu positiivista palautetta fb viestinä blogista ja jutuista. Lämmittää mieltä ja samalla tuntuu niin jännältä kun itse ei tajua kirjoittavansa muille kun itselleen muistiin ja parille läheisimmälle ystävälle ja sitten on joku tai moniakin jotka toivottavasti saavat irti jotain jutuista. Ja se että mun kirjotukset on tekstareita ja sini-slangia, ei siis niin laadukasta mutta ehkä sisällöllisesti lämmittävää. Kiitos. Huippua!

Niin ja sovittelin tänään housuja, odotushousut kun tippuu jalasta mut taas perushousuis ei nappi mee kiinni, ei millään. Oon sellasessa hassussa välivaiheessa, varmaan farkut kokoa 30/32 olis nyt täydelliset ja pillit, Anne onks sulla mulle kaapissas tuon kokosia? Mun lempparifarkut, polvesta risat onlyt on ihan parhaat ja ne sainkin justjajust kii ja niihin mun jo vanha paksu gant vyö ja taas oli oma itseni olo. Viel olis joku 7kg lähtöpainoon, en kyl ajattele asiaa, vuodessa sen luulis tippuvan, niin ne meni Linostakin et 8kk kohdalla rupes vasta loput tippuun, ei siis mitään kiirettä.

Nyt tää kekkuli nukahtaa ja yrittää malttaa kertoo lisää juttuja vasta myöhemmin..

Vielä alle 3 vkoa & Grammy


Jos olis kesälomaa 3vkoa, niin kuin äkkiä se aika menisikään, nyt tää vauva ei oo edes iältään vielä 3 vkoa ja tuntuu jo niin pitkältä ajalta minkä oomme saanut hänen kanssaan viettää! Poika on kasvanu paljon ja tuntuukin jo että on iso poika, ei enään pikkuvauva vaikka pieni viel onkin.

Katselen sivusilmällä Grammy gaalaa ja kuvasin poikaa salaa ilman salamaa täl puhelimel, nukkuu jo, on niin nätti nyt, suloisempi päivä päivältä. Päällään kummitytön vanha unipussi, ekaa kertaa nyt ja taitaa olla kätevä kun yöllä vaihdetaan 3-4 kertaa vaippaa ja alaosa siis avoin, laitoin kyl viel puolipotkarit alle ettei jalkoihin tuu kylmä.

Oltiin koko perheen voimin kävelylle vaunujen kera tänään ja päädyttiin mummille kahveelle. Lauma tosin hieman vajaa, sillä Masi on edelleen mummelilla hoidossa ja ovatkin nyt mökkeilemässä Lylyssä. Masi- Kaama- Rontti on kaivanut onnessaan mökillä lumikasoja, Maskodakaama- suuri tutkimusmatkailija!

Topi on huomaamaton koira, kulkee meidän mukana paikasta toiseen mut ei pidä pihaustakaan, hössöttää vaan tapaessaa uusia ihmisiä ja vikisee innosta, mutta eihän sitä edes kuule kun on tottunu Masin voimakkaaseen äänentoistoon.

Tää Grammygaala on ihan mielettömän rennon oloisesti tehty ja hyviä noi juontajat, ei mitään sellaista tekohauskaa vaan oikeesti hauska meininki. Montakohan tyyppiä tonne katsomoon mahtuu 30 000? Ihanaa kun Rihanna veti We found love, taas, viimekskin kun katoin jotain showta niin se oli biisinsä kaa siel. En tajuu sen ääntä, mieletön. Adele tais käydä vaihtaan välissä jo mekkoo, ei sil ny oo sama ku edellistä palkintoo hakiessa, vai?

Sain avattua tänään Hobby Hall paketin ja sieltä paljastui mun ihana uus blenderi. Painava, kaunis, valkoinen Kitchen Aid. Tehtiin herkkujuomaa iltapalaks. Laitoin siemeniä (chia,kurpitsa,auringonkukka) likoon ja turpoamaan raakamaitoon, lisäsin pakastemansikat ja jogurtin sekä omenat, gojit, lucuma, kaakaonibsit ja mitä tuos ny valmiina oli lautasella naposteltavaa. En laittanu mitään vihreää tällä kertaa et maistuu pojillekin. Ja sehän maistu, Linokin imutti pillillään joku 3dl ja sit pirtelö turpos lasissa viel lisää ja syötiinkin loput lusikalla.

Huomenna toimelias päivä, vaarin avustusta, lounas ystävien kera Herkkuhetkessä, Linon kerhokuvaus ja mulla vaatteet sille viel miettimättä..

Odotan mielenkiinnolla uutta tv-ohjelmaa 'Iholla', mainokset lupaa paljon. Ajankohta on loistava kun tulee klo 22, sitä ennen en ehdi paljoo telkkaria avatakaan. Nyt kyllä on tullu imettäessä istuttua enemmän tv-huoneessa ja varsinkin kun täällä nukutaan ja meidän kaikki tarvikkeet on täällä. Ennen kun en astunu välttämättä huoneeseen vuorokauden aikana lainkaan. Ihanaa aikaa sohvaperunana. Kyllä liikuntaa ja varsinkin astangaa ikävä, ehkä kk päästä jo pääsen tunneille. Kun pieni vähän kasvaa ja äitin vatta parempi.

Heippa

S

11.3.2012

kevät tulee nopeesti!

Lumi sulaa Pyynikillä 

10.3.2012

Arvoitus Sinille

Missä ollaan?

Vastaus: Ollaan Palatsiteatterin yhteydessä olevassa ravintolassa. Tällaista joskus haaveiltiin Trelle kun Levillä yks hieno valkosohvanen ravintola. Nyt se on tullut! - ja hyvii drinkkejä, Amerikan malliin.

Otteita viestistä

Tässä osia viestistä ystävälle tännekin muistiin..

Meil menny hyvin mut jos saa vähän valittaa niin masuvaivainen poika tämäkin on ja makuuasento ei sovi ollenkaan. Yöt on siis melko mielenkiintoisia ja jatkuvaa hypyttelyä saa olla tekemässä. Tunnin pätkiä saan muutaman per yö, on se muuten sellasta torkkumista. Imetys onnistuu toisinaan makuullaan, mutta pahojen vatsanväänteiden aikaan imetän seisaaltaan heiluen niinkun aina Linon kaa piti imettää lähes aina.

Ja voit vaan kuvitella kuin harmittavaa on kuulla ihmisten mielipiteitä kaikesta kasvatukseen ja tekemisiin liittyen kun esim tänään kun kävellessä imetin liikuntahallin pukuhuoneessa tätä (oltiin pomppukerhossa) ja äidit siel sellaseen ikävään sävyyn sanoo että jopas oot lapses totuttanu tollain syömään, niin ei asiat kyl ihan niin oo. Tilanteen mukaan siis ja lapsen oloa helpottaen.

Liikaa oon kuullu tota "totutat sun lapses" lausetta myös kaikkeen muuhun liittyen ja en usko tohon lauseeseen lainkaan, ei elämä oo niin mustavalkoista. Ihmiset on kovia arvosteleen ja tietävinään joten äitiys vaatii hyvää itseluottamusta mitä oon oppinu vasta viime vuoden aikana. Tässä tuli purkaus nyt tän asian tiimoilta. :)

Oonhan mä ihan mielettömän onnellinen kun on kaks lasta. Tää ollu mun koko elämän tavoite ja nyt saan seurata heidän kasvuaan ja yritänkin nauttia joka hetkestä. En halua olla hermostunu äiti vaan energinen, iloinen ja kannustava. Kun tän asian vaan muistais aina työelämään siirtyessäkin ja keskellä tulevia haasteita ja väsymysaikoja. Esan kans asiat tosi hyvin, vuosi vuodelta paremmin ja elämä tuntuu keveältä nyt vaik näitä pieniä lapsia, ne muut raskaat asiat väistyneet.

Kipa ja Krista lapsineen kävi meillä perjantaina ja haluaisivat sua ja pikkusta nähdä kans pian. Yritetään järkkäillä jotain tapaamista Pispalaan.

Miten teillä menee yöt/ päivät, ootteko ulkoillu paljon?
Mä en oo saanu viel vaunuja kokoon..liinan kaa ulkoiltu pari kertaa, kyläreissuja paikasta toiseen autolla sitä enemmän:)

Vauva kyl nukkuu paljon, nytkin pystyasennossa mun sylissä, sellasia pitkiä itkuja ei oo ollu vaan toi pystyasento kyl lopettaa itkut heti, vertaan siis aina Linoon johon ei kyl helpottanu mikään, siis niihin tuntien kestäviin iltaitkuihin, joten onhan tää niin paljon helpompaa nyt. :)

Miten teil meni se eka viikko, kauanko pieni oli sairaalas, miten sä jaksoit sen asian kanssa, onko viel jotain seurantaa vai kaikki jo takanapäin??

On nää lapset niin ihmeitä ja niin rakkaita!!

S