Sitä syyttää itseään ja jossittelee. Mulla mielikuvia pää täynnä mitä kaikkea voi ylipäätään tapahtua ellei ole varovainen, koko kroppaa puistattaa, oksettaa kun tietää että toisen kipu on osittain omaa syytä. Miten olisin voinut toimia eri tavalla. Kyse ei ole vakavasta mutta ihan hajalla olo. Huomenna kai muisto vain mut nyt illalla asia tuntuu niin suurelta ja en saa ajatuksiani vapaaksi tältä.
Mentiin sokkarille kauppaan eri autoilla, sillä Esa päivystää ja oli muitakin asioita kylillä. Oltiin menossa apteekissa käymään ennen kuin laittavat seiskalta ovet kii ja postissakin piti käydä ennen kauppaan menoa. Esa meni edeltä ja mä lasten kans kurvasin katoksen alle lähelle kärryjä. Jostain syystä en ottanut kärryjä ulkoa vaikka Lenni painaa kun mikä ja kannoin kaukalon sisälle asti.
Yhtäkkiä Lino vaan käveli kauppaan jo sisälle porteista ja mä jotain huutelin et miks menit sinne? Tyhmä kysymys ja tyyliin et otatko pikkukärryt kun autoo ei ny oo ja sit se hätäänty kun sanoin et käydään apteekis eka et ei viel pitäny kauppaan mennä.. Mä olin ihan hämmentyny et miks ryntäs kauppaan noin kun aina jäädään ottaan kärryjä tai renaan avainkaappeja. Olin ottamassa Lennille siittä kärryjä kun Lino rupes juokseen kaupasta takasinpäin ja niin ne portit aukes just sillon ja poika löi päänsä ja lensi selälleen lattialle...hyi helvetti miten muakin sattuu kun nään sen silmissäni.
Lino nousi onneks itse kovan huudon kera syliini, joku huusi et äkkiä kylmää ja kaupan täti kun näki tilanteen juoksi jo pakastetiskeille. Poika sylissäni menin huuteleen Esaa apteekista ja en halunnut antaa Linoa käsistäni, se huusi kun syötävä ja kun näin mitä sen sen päässä oli, rupesin itkeen ja menin kai johonkin shokkitilaan, ei mun pienelle pojalle ei saa sattua tuollaista ja miks päästin pojan karkaamaan käsistäni.
Alkon täti joka myös oli nähnyt tilanteen toi jo kylmää ja käski meidät istumaan heidän takahuoneeseen. Lino rauhoittui ja mäkin pikkuhiljaa mut en tykkää siitä et sanotaan et näitä sattuu ja tälläisiä tulee paljon lisää viel jne.. Mutta mutta ymmärrän jos lapsi kaatuu pyörällä tai muuta inhimillistä..tästä sitä kuitenkin syyttää itseään, sillä lapselle tilanne oli pelottava ja aikuisen olisi pitänyt toimia eikä lapsen. Mä tyhmä viel ajattelin et en voi kaukalon kans mennä sinne sisälle kauppaan kun tarvin eka ne kärryt ja sit ei käynyt mielessäkään et Lino tulee takasinpäin ja juosten.
Sanoi rauhoituttuaan että minä menin etsimään isiä. Miks en selittänyt ennen kauppaan menoa että nähdään isi apteekissa tms.. Voi ei. Mun pitää nostaa itseni nyt täältä syyllisyydestä ja hyväksyä tapahtuma ja olla tarkkana vastaisuudessa. Onneksi ollaan kotona eikä tikattavana ja onneksi oli apua ympärillä, mä en tiedä mitä olisin saanut itsestäni irti jos olisin ollut yksin. Kai soittanut ambulanssin, muuta ei mun mielessä käynyt. Kaupassa oli sattumalta ambulitäti ja neuvoi herättelemään poikaa yöllä ettei ole sekava, jännittää tuleva yö, Lenni onneksi hoitaa herätykset.
Otsaan nousi välittömästi pingispallon kokoinen patti kera verenpurkaumien, kylmä sai sen laskemaan mutta pahaa tekee katsoa. Lino itse on niin reipas, vähän vaan enää sattuu ja kun ei itse pipiä nää niin ei sitä kai muistakaan.
Tälläistä sydämentykytystä tänään ja eilenhän Masi ylitti kahdesti nelikaistasen vilkkaan tien Nokialla karkumatkallaan ym.. Ja tääl me taas kotona ollaan kaik. Tapahtumat herättelee arvostamaan elämää ja jokaista hyvää ns normaalia hetkeä. Ihanaa kuulla Linon iloisesti leikkivän piipaa leikkejä..imetän Lenniä yöunille, Topi lämmittää varpaitani tai taitaa lämmitellä itseään kun turkki jäi eilen trimmaamoon. Ihanat pojat, mun niin rakkaat kaikki neljä pientä, kaks karvasta ja kaks lapsosta. Itkettää..tähän auttaa nyt vaan uni ja uus päivä.
S
LUONNONKIVI - HIRSITALO - ORIVESI - YSTÄVÄT - YRTIT - PERHE - LUONTO - SAUNA - LIIKUNTA
